perjantai 24. huhtikuuta 2009
Back to Suomi...
Kiitos kaikille ketkä ovat täällä käyneet tuhlaamassa aikaansa ja siitä palautteesta jota meille on tullut tämän blogin ja meilien kautta, tätä oli mukava kirjoitella... seuraavaa reissua suunnitellessa... :D
lauantai 28. maaliskuuta 2009
Fissilen valloitus
Reissua edeltävänä iltana pakkasimme reput, ja kävimme ajoissa nukkumaan. Aamulla aikainen herätys klo: 6.00 aamupala naamariin ja perusjuttujen tsekkaus kuten säätiedotus, lumitilanneraportti ja vyörytiedote. Mitään hälyyttävää ei ollut tiedossa joten ei muuta kun ukot hisseille ja Whistlerin kondoolilla ylös. Kävimme vielä Sepossa aamukahvilla, ennen kuin lähdimme matkaan.
Reitti hudille oli vanha tuttu Flute-Oboe-Cowboy-Fissile. Torstai meni Cowboylla, sillä siellä ei oltu paljoakaan laskettu ja sai valita linjat oman mielen mukaan. Tämän jälkeen haikkasimme noin puoli tuntia hudille. Heti ensimmäiseksi nälkäiset kulkijat tarvitsivat ruokaa ja lämmitimme purkkikeittoa... NAM! No ei se niin hyvää ollut, mutta lämmintä kuitenkin.
Tässä videopätkää Hudilta...
Mikko oli raahannut mukanaan oikein afterskioluset. Olusien jälkeen kävimme ajoissa nukkumaan. Vuokraamamme makuupussit olivat suoraan sanoen surkeat, mutta salaisena aseena toimi kiehuvalla vedellä täytetty retkipullo, jonka heitin makuupussin jalkopäähän lisäksi kaikki vaatteet päälle mitä mukana oli. Yö meni kohtuumukavasti. Retkipullon kylmettyä heräilin siinä tunnin välein, mutta kuitenkin sain nukuttua ihan mukavasti.
Tarkoitus oli ottaa aikainen startti ja haikata huipulle katsomaan auringonnousua. Kello soi 4.00 kuuntelimme tuulen ulvontaa, joka ei todellakaan ollut säätiedotuksessa mainittua 20 km/h vaan noin 70 km/h, joten tuolla tuulella ei huipulle ole mitään asiaa. Pakkastakin oli noin -14 c. Jouduimme siis odottamaan tuulen laantumista.
Noin kello 8.00 tuuli oli laantunut mukavasti, ilma noin -10 harmiksemme ilma oli pilvinen, joka tapauksessa voimme aloittaa Fissilen valloituksen virkistävän yön jälkeen.
Matkaan lähdettiin intoa täynnä kuin ilmapallot
Haiki huipulle kesti noin 2,5 tuntia, mutta oli todellakin sen väärti.
Tässä kuvaa matkan varrelta
Fissile Peakin eteläpäästä löysimme Overload Glasierin reunan. Eli noin 10 metriä korkea jääseinä. Sikäli vaikuttava näky, koska jää on noin 10 000 vuotta vanhaa
Eihän meille pelkkä Fissile Peak riittänyt vaan jatkoimme matkaa Fissilen viereiselle huipulle Whirlwind Peakille, josta pääsemme laskemaan koko pitkän matkan takaisin hudille.
Tässä pätkiä laskusta
Takisin hudille noin kello 13.30 ja päivällisen tekoon.. Makaronia juustokastikkeessa... NAM! No eihän sekään niin hyvää ollut mutta lämmintä kuitenkin. Hudilla keitettiin vielä teetä lämmikkeeksi ja hämmästeltiin ja turistiin vähän aikaa. Kesken keittosessioiden oven avasi yllättäen hauska ruotsalaissälli joka isossa vihreässä pipossaan muistutti lähinnä menninkäistä, kaveri tuli vaan katsastamaan mökin ja tiedusteli turvallisia reittejä, sillä hän oli yksin liikkeellä.
Sitten lähdimme paluumatkalle joka kulki reittiä Cowboy-Singing Pass-Village.
Kylällä olimme kello 19.00 Kävimme palauttamassa pussit ja suuntasimme kämpille ruoan laittoon ja voin kertoa että uni maittoi tämän reissun jälkeen.
Kokonaisuudessaan todella hieno reissu. Mikäli vain mahdollista niin kannattaa mennä Fissilelle kirkkaalla kelillä, sillä nyt emme paljoakaan nähneet huipulla. Hudia voin suositella, pitää tuulen loitolla ja on oikein mukava paikka yöpyä, mitä nyt muutama hiiri nähtiin.. pikkujuttuja. Fissileltä laskuja löytyy joka makuun niin 55 asteisesta HC seinästä aina todella nautinnollisiin ja pitkiin laskuihin. Joten voin suositella.. Mikäli yöpyy useamman yön, on enemmän kuin mielenkiintoista jatkaa matkaa Fissilen ja Whirlwindin itäpuolelle jonne levittäytyy suuri Overlord Glacier ja tämän jälkeen Overlord mountain.
Jälleen Whistlerissä
Roadtrippimme aikana Whistlerissä on dumpannut lunta oikein mukavasti ja dumppasi vielä koko viikon paluumme jälkeen. Hyvää lunta löytyi rinnealueen sisältäkin, eikä bäkkäreille ollut asiaa, koska vyöryriski on ollut niin suuri. Muun muassa Fissilellä, jonne pyrimme vielä menemään, oli tullut kolmannen asteen vyöry alas. Muutenkin rytinää on ollut, mutta nyt tilanne alkaa rauhoittua ja voimme suunnitella Fissilen valloittamista.
Dumpin aikana höhläilimme ympäri rinnealuetta. Heti tiistaina olin ensimmäisten joukossa Harmonylla ja Symphonylla, jossa riitti hyviä linjoja kaikille. Loppuviikon laskimme pääasiassa Mattin mukana, koska hän tiesi paljon hyviä mestoja Horstmanin- ja Blackcombin jäätiköiden läheltä. Lisäksi mahtavia metsä pätkiä Crystal Ridgeltä. Hauskaa oli ja sehän on pääasia

Tässä Mikon tyylinäyte... tyynystä yli.
Dumpin laannuttua odotimme yhden päivän ja suuntasimme vanhoille tutuille pelipaikoille Bodyback bowlille ja Circle glasierin ympäristöön. Ai että on mukava jälleen laittaa lumikengät jalkaan ja lähteä takamaastoon. Seurueeseemme liittyi Matt ja hänen veli. Sää oli melko hyvä bäkkäri toiuhuihin tosin iltapäivällä pilvistyi ja tuprutti pikkaisen lunta ja näin ollen näkyvyys hieman heikkeni.
Perässämme samoille paikoille saapui kolmen ruotsalaisen seurue, jotka suunnilleen juoksivat Bodyback bowlin viereisille älyttömän jyrkille Finger shooteille. Näin kaverit pyyhkäsivät melko tiukat linjat... Matt katsoi vierestä ja totesi "Cool!", otti sukset ja paineli viereiselle, ihan älyttömälle seinälle..Pitäähän aina pistää ruotsalaisia paremmaksi... Jyrkin pätkä mitä olen täällä nähnyt. Mikon kanssa pakkasimme kamat valmiiksi, jotta ehdimme nopeasti hätiin jos Mattille jotain sattuu.. Kuitenkin Matt veti pätkän ja tuuletti mennessään.. kova jätkä!
Tässä Mattin menoa finger shootilla..
Mikon ja Mattin veljen kanssa tyydyttiin nautiskelemaan vanhoja tuttuja pätkiä Circlellä. Takaisin rinnealueelle laskimme Bodyback bowlia pitkin, joka oli muuten kerrankin tosi hyvällä lumella.
Tällaisia päiviä täällä on pidellyt...
keskiviikko 18. maaliskuuta 2009
Alaska road trip part 4
Aioimme mennä Dawson Cityyn, mutta tie sekä rajapiste olivat suljettu jenkkilän puolelta joten Woodyn (Kia-romumme) nokka kohti Whitehorsea. Dawson Cityyn olisi päässyt Whitehorsesta mutta matkaa olisi ollut 450 km sinne ja sama takaisin joten jätimme tällä kertaa väliin. Whitehorsessa hyvin nukutun yön jälkeen menimme paikalliseen Mt. Sima- nimiselle nyppylälle lieventämään reissupöhnää. Ihan hauska, yhdellä kaksipaikkaisella tuolihissillä toimiva, ehkä Myllymäki kertaa 3 kokoinen kukkula ja yksi musta tuplatimanttinen metsäpätkäkin löytyi, taisi tosin olla helpoin tuplatimantti ikinä... mutta voittaa autossa istumisen... Woody-nimi tuli muuten kyseisen kaverin mukaan joka antoi meille hinausapua reissumme alkuvaiheessa, brittien keksintö...
Laskupäivän jälkeen pyyhälsimme vajaan tunnin ajomatkan päässä olleeseen mökkikylään yöksi. Pelkästään siellä majailu oli ystävillemme elämys sillä Lontoon herrat eivät olleet käyttäneet edes puutakkaa tai tehneet tulta ennen tätä. Kyseisen paikan rannalta löytyi myös ulkosauna joka pistettiin Aksun kanssa tulille ja houkuteltiin myös britit mukaan ihmettelemään tällaista kapistusta. Reilun 3kk saunattomuuden jälkeen oli levoton olo ja paineltiin sinne jo mittarin näyttäessä vasta 50 astetta, ensimmäisten löylyjen jälkeen Neil kysyi josko saisi jo lähteä, sillä brittilässä kuntosalin saunoissa on kuulemma 40-45 astetta eikä löylyäkään heitetä... Niinpä niin... Mielessä kävi avannonkin väsääminen mutta moottorisaha puuttui eikä kairauskaan kiinnostanut väsyneitä reissumiehiä joten tyydyimme lumikinoksessa pyörimiseen... eipä silti, hulluina ne britit meitä silti pitivät ja lämpötilan noustessa normi 80 asteeseen saivat suomipojat olla rauhassa löylyissä muiden suunnistaessa ulkoporeammeeseen, joka amerikan ihmemaassa tuntuu kyllä löytyvän joka paikasta...
Seuraavana päivänä saimme lainattua pilkkivehkeitä ja päätimme tarjota ystävillemme lisää elämyksiä viemällä heidät jäälle. Kanukeille olisi pitänyt taas sitäkin opettaa sillä tässä maassa sitä pilkitään uistelulipalla ja koukkuun laitetulla maissilla... ei helv.... eipä ollut yllätys ettei mitään saatu mutta mikäs siinä on aurinkoisella kelillä jäällä möllöttäessä...
Pilkkisessioiden jälkeen lähdimme ajamaan pikkutietä nro 37 kohti Smithersiä, seuraavaa laskupaikkaamme. Kanadassa torjutaan bensarosvoja pitämällä pumput auki vain henkilökunnan paikalla ollessa joten jännää tästäkin tuli. Bensavalon palettua 130 kilsaa löysimme kuitenkin aamukuuden aikaan aseman ja otimme parin tunnin torkut sen aukeamista odotellessamme. Tästä eteenpäin kohti Smithersin ylpeyttä Mt. Hudson Baytä, eli Myllymäki kertaa 5, 14 rinteellään. Laskupäivän jälkeen löysimme perushostellin keskustasta ja kävimme katsastamassa paikallisen afterskin, tässäkin 5500 asukkaan kylässä porukka oli mukavaa ja jutunaihetta tuli lumilautailusta peuranmetsästykseen, hauska ilta siis.
Aamupäivällä suuntasimme nokan kohti Whistleriä ja löysimmepä matkan varrelta Quesnelistä aidon brittiläisen Fish&Chips-paikan, jossa oli pakko pysähtyä. Hyvä paikka ja herkkua oli vaikka 2 viikon jälkeen rasva ja suola tulevatkin jo korvista ulos... Saavuttiin kuitenkin takaisin Whistleriin yöllä 7750 kilometrin ja noin 103 tunnin ajamisen jälkeen... Olipahan reissu jota muistella vielä pitkään...
Whistlerissä dumppaa tällä hetkellä lunta aivan järjettömästi, joten vyöryriskien ollessa korkealla ei haikkaamista esim. Fissile Peakille tarvitse tällä hetkellä suunnitella. Noh eipä se pöllömpää ole lähteä hisseilläkään ylös ja nauttia pehmeistä laskuista rinteiden läheisyydessä...
Toivottavasti ensi viikolla kelit ovat suotuisammat Fissilen valloitukseen...
maanantai 16. maaliskuuta 2009
Alaska roaundtrip part 3.
Perjantai-iltana….
Käytiin perjantaina kyselemässä eri kattihiihto paikoista tarjouksia ja halvin oli 350 taalaa koko päivän paketti eli noin 6-7 nostoa. Sanoimme, että viimeistään maanantaina tulemme kokeilemaan. Lauantaiaamuna oli tarkoitus lähteä merelle kalastamaan. No illalla sitten menimme hotellimme Pipe Line -nimiseen pubiin ottamaan muutaman iltaoluen. Siinä iltaa istuessa ja karaokea lauleskellessa yksi paikallinen kaveri tuli jututtamaan meitä ja kyseli mitä olimme suunnitelleet tekevämme Valdezissa. Kerroimme ohjelmastamme ja kaveri tarttui tilanteeseen ja teki tarjouksen koko päivän kissahiihtopäivästä 200 taalaa lauantaina… Ei tarvinnut kovin pitkään miettiä… Kalastus vaihtui kissahiihtoon. Kaveri sanoi tulevansa hakemaan meidät hotellihuoneesta seuraavana aamuna…
Lauantai
No näinhän siinä kävi, että kaveri heilahti paikalle ja aamiaisen jälkeen lähdettiin pelipaikoille. Matkassa oli mukana myös muutama kaveri Anchoragesta, kaksi opasta kelkoilla ja kissakuski.
Tässä kuvaa kissasta…
Pikkasen on itse väsätyn oloinen vekotin…
Kissa vei ylös ja pääsimme laskemaan aivan uskomatonta, koskematonta Alaskan puuterilunta… Aivan mahtavaa… Lumi oli hyvää ja sitä riitti.Päivän aikana saimme 8 nostoa ja joka nostolla aivan mahtavia linjoja ja syvää lunta. Meno oli rentoa aamusta aina iltakuuden tienoille ja Mikko kävi vetäsemässä siivun oppaiden moottorikelkallakin. Kaikin puolin mahtava päivä… parhaat laskut tähän saakka.
Tästä elämä alamäkeen!!!
Päivän jälkeen katsottiin kun kaikki maksoivat käteisellä, eikä suomipoikien visat kelvanneet. No sovimme, että tapaamme jannut samaisessa kuppilassa kuin edellisenä iltana. Kun sitten illalla tapasimme jantterit uudelleen ja maksoimme lystistämme, rahat menivät välittömästi pitsaan ja olueen… Taisi jäädä verot maksamatta…
Käytiin aikaisin tuutumaan, että jaksetaan aamulla sitten heräillä aikaisin
.
Mikon tyylinäytettä...
Sunnuntai
Nyt on se odotettu helihiihtopäivä… JEE!! Elikkäs ennen Valdeziin saapumista varasimme puolenpäivän paketin Alaska Backcountry Adventuresilta, johon kuuluu kolme nostoa ja lisänostoja saa lisää oman mielen mukaan.
Heti aamusta lähdimme ajelemaan kohti ABA:n toimipistettä. Perillä patrollin kanssa käytiin turvallisuus asioita läpi, jonka jälkeen olimme valmiit lähtemään ilmaan. Kopteri saapui paikalle ja äijät odottivan kyyryssä kopterin laskeutumista. maha oli perhosia täynnä ja mieli intoa täynnä kuin ilmapallo. Ei muuta kuin ukot kyytiin ja koperi ilmaan.. JIHAA!!! Aivan mahtavaa.
Hetken lentämisen jälkeen kopteri vei meidät huipulle ja lähdimme yksitellen oppaan perässä laskemaan mahtavaa leveää puuteri kenttää… Aivan uskomaton fiilis.. Voi veljet!!
Siivua laskiessamme näimme kun kopteri laskeutui laaksoon odottamaan meitä.. Voiko parempaa enää olla.
Seuraavalla nostolla matkustimme hieman edemmäs laaksoa ja kopteri pu
dotti meidät huipulle.. Tämä oli päivän nautinnollisin pätkä, ei liian loiva, vaan sopivan jyrkkä… oikea naukkis.. ja lumi.. lumi oli hyvää. Viimeinen rani oli yhtä mahtava kuin edellisetkin.
Näin sitä mennään...
Kolmannen jälkeen muutäijät olivat melko valmiita lähtemään kotimatkalle, mutta itse halusin vielä yhden kyydin huipulle. Liityin toisen porukan mukaan, jannut olivat kotoisin Pennsylveniasta ja olivat oikein rentoa sakkia. Opas katseli pitkään paikkoja kopterista ja tämän jälkeen kopteri laskeutui aivan älyttömän kapealle ridgelle.. nyt oli sitä tekemisen meninkiä… Purkautuessamme kopterista.. koko härveli huojui ja vaappui pilotin pitäessä masiinaa paikallaan… ja lasku .. voin kertoa.. parasta ikinä! Pätkä oli varmaan 50 astetta jyrkkä ja aivan mahtavalla lumella..
Nautinnollinen pätkä..Kaikki lysti ja rahat loppuu kuitenkin aikanaan ja vetäydyimme motellin baariin
ottamaan parit afterskioluset.
Yhteenveto
Muutama ohjeistus mikäli joku miettii Valdezin reissua..
Ensinnäkin älä varaa mitään etukäteen, vaan painele ensinnä Pipe-Line kuppilaan ja jututa paikallisia.. joka toinen on jotenkin kytköksissä hiihto/lautailu hommiin, joten he tietävät mistä kannattaa mennä kyselemään heli- / kissahiihto paketeista. Helihiihdossa olisimme päässeet hieman halvemmalla , mikäli emme olisi varanneet mitään etukäteen, sillä heti hotellin naapurissa oli pulju joka tarjosi he
lihiihtoa 83 taalaa / nosto.. ja me maksoimme yli 100 taalaa… No varattu ja maksettu, joten sillä mentiin ja hyvin mentiinkin..
Kissahiihdon kannalta sama kuppila toimii mainiosti.. varmasti samat tai vaikka eri jannutt tulevat nykimään hihasta ja kyselemään kiinnostusta harrastukseen…
Valdez... Voin suositella. Aivan mahtava mesta.. oikea miesten paratiisi... kalastusta, isoja pyssyjä ja bäkkärihiihtoa parhaimmillaan…
Tätä kirjoittaessa ollaan Anchoragessa.. Meidän piti maanantaina lähteä kalalle, mutta kipparilla oli muita kiireitä, joten heilahdimme tänne.. aika mitään sanomaton paikka.. 250 tuhatta asukasta, mutta ketään ei näy missään.. Hirmu hiljainen meníninki, jopa Valdezissa oli kovempi meno.. Tie Valdezin ja Anchoragen välillä oli kuitenkin enemmän kuin näkemisen arvoinen…
perjantai 6. maaliskuuta 2009
Alaskan roadtrip part 2 Whitehorsesta Valdeziin
Whitehorsessa vietetyn yön jälkeen suuntasimme kohti pohjoista. Whitehorse on siis Yukonin pääkaupunki ja noin 23 tuhannen asukkaan kylä joka vastaa melkoista metropolia sillä osavaltiossa on yhteensä noin 34 tuhatta sälliä, erämaata siis riittää... Kuulimme että Whitehorse on aikanaan ollut isokin bilekaupunki ja pääkadulla on ollut jopa 12 saluunaa mutta uusi laki vaatii kaikilta kapakoilta majoituspaikkoja joten määrä on supistunut kolmeen. Ne jotka haluavat tutustua kaupunkiin kesällä, kerrottakoon että Frankfurtista järjestetään silloin kaksi suoraa lentoa Whitehorseen... Kävin kylällä myös kyselemässä uutta puhelinta rikkoutuneen tilalle mutta ainoa vaihtoehto ilman kytkysopimusta olisi ollut 700 taalaa maksava luuri jonka merkkiä ei tämä vanha Soneran myyjä ole koskaan kuullutkaan, joten jos jollain tulee asiaa meikäläiselle niin laitelkaa mailia (tolvanen@hotmail.com)
Ylitimme rajan hyvissä ajoin ja pysähdyimme Tok-nimisessä kylässä syömässä aidot amerikan överihampurilaiset josta jatkoimme kohti Valdezia. Tokin jälkeen tuli ensimmäinen lumimyräkkä ja seuraavan kylän huoltoasemalle selvittyämme paikalliset ihmettelivät huuli pyöreänä että olemmeko tosiaan tulleet rajalta :D Huoltoaseman jälkeen lumisade yltyi, mutta selvisimme onneksi kuin ihmeen kaupalla perille, tuuriakin oli mukana sillä näimme varmaan Alaskan isoimman hirven matkalla vähän turhankin läheltä ja ajokeli oli sen verran surkea että saimme myöhemmin kuulla että tie oli katkaistu huonon kelin takia. Itse ajoimme kuitenkin suoraan hotellin pihaan jossa Kia sanoi sopimuksen irtiin ja jäi siihen kiinni. Tässä vaiheessa kuitenkin matkasta selviytyminen nauratti niin paljon että kahden metrin työntäminen ei tuntunut missään, jopa poliisi tuli ihmettelemään nakkikattilaamme touhutessamme sitä paremmin parkkiruutuun.. Hyökkäsimme hotellin baariin jossa oli jo täysi meno päällä, ja kysyimme vapaata huonetta. Saimmekin sellaisen ja kohta tuli kaksi noin 60-vuotiasta pienessä pöhnässä olevaa mainarinrouvaa laittelemaan huonettamme kuntoon. Huone ei ole paha, noin 15 taalaa/ukko/yö. Tunnelma baarissa oli aluksi sama kuin Taljakka-pubiin olisi mennyt Lemillä, paikalliset katsoivat vielä pidempään kuin inuiitit Whitehorsessa mutta kaikki ovat olleet hemmetin mukavia ja juttua syntyi heti paikallisten kanssa. Muut saivat vielä naurut päälle kun meikäläistä jopa luultiin sellaiseksi, suomalainen on siis Alaskassa kuin kotonaan, lisäksi toinen näistä aiemmin puhutuista mainarinrouvista taisi iskeä silmänsä Alexiin, mutta kysyntä ei tällä kertaa kohdannut tarjontaa... :D
Kylässä ei siis ole hiihtokeskusta ja nyppylöille kulku tapahtuu yleisimmin kopterilla tai kissalla, tänään tiedustelimme paikallisilta tulevista meiningeistä ja seuraavan kolmen päivän ohjelma tulee olemaan sellainen että yksi päivä kuluu kissahiihdossa, yksi helikopterin kyydissä ja yksi päivä kulutetaan turskanpyyntiin merellä... Ei paskempi viikonloppu, vai mitä?
Käytiin vähän shoppailemassakin, mainittakoon että US on huomattavasti halvempi kuin naapurimaansa. Paikallinen myyjämme, noin 140-senttinen nuori naikkonen on muuten ampunut karhunkin ja esitteli meille tällaista taskukokoista vehjettä joka on kyseiseen harrastukseen soveltuva lyhyiltä etäisyyksiltä... Aika vapaamielisiä tuntuvat olevan näitten leikkikalujen kanssa. Tiivistettynä, olemme siis löytäneet miehisen paratiisin keskeltä ei mitään.
Täällä tulen todennäköisesti elämään eläkepäiväni...
Nyt ollaan varauduttu kun se hirvi tulee seuraavan kerran
keskiviikko 4. maaliskuuta 2009
Alaska roadtrip Part 1
Elikä ihan suunnitelmien mukaan lähdettiin etenemään maanantaiaamuna.. Autoksi saatiin Korean ihmemaan Kia. Paska auto... ei päässyt itse valitsemaan. Sopimuksessa luki Dodge Grand Caravan ta vastaava.. ei nyt ihan vastaavaa ole... mutta parempi kuin ei mitään, automaatti ja kaikki - jopa takakontti aukeaa automaattisesti noin 100 kilsan välein... Talvirenkaita varmisteltiin Vuokraajalta ja vastaus oli: Yeah! Those are really good all weather tires! 50km ja auto ekaa kertaa jumissa loskassa... Video puhuu puolestaan...
Vuokrafirma ei suostunut vaihtamaan kumeja/autoa, nelivetoautoon olisivat suostuneet sillä ehdolla että maksamme 2,5 kertaa sovittua enemmän mikä taas ei meidän budjettiimme sopinut. Firman politiikka kuulemma on että talvinakkeja ei Kanadassa tarvita, kun eivät ole pakollista niin mennään sieltä mistä aita on matalin... Avis-vuokrafirma osoitti muutenkin huonoa yhteistyökykyä jättämällä vastaamatta soittoihimme ja toiveemme meni aivan kuuroille korville. Ajoimme 1000km matkan aina Fort St. Johniin saakka, josta päivän etsimisen jälkeen löysimme lumiketjut alle viimeistä mahdollisesta alan liikkeestä. Välissä yövyimme vähän ennen Williams Lakea siistissä motellissa 18 taalaa per ukko.
Kelit ovat olleet Wiljams Laken jälkeen melko hyvät, joten olemme päässeet etenemään ihan mukavasti. Tietysti metsänelävää tiellä näkyy. Wiljams laken ja Whitehorsen välillä on näkynyt kolme hirveä, kauris, kaksi kuollutta karibua ja 12:sta yksilön lauma buffaloita... melko isoja otuksia. Matka pysähtyi hetkeksi Watson Lakessa koska kylässä ei ollut 24/7 huoltsikkaa, joten nukuttiin kolme tuntia autossa ja sitten päästiin jatkamaan matkaa. Tänään matka sujui ihan ilman ongelmia aina Whitehorseen saakka.
Huomenna matka jatkuu yli kanadan rajojen. Tarkoitus olisi päässä aina Valdeziin saakka tietysti kelien mukaan pitää ajella. Lähden illan kruunuksi syömään uunimakkaraa ja pottumuusia.
sunnuntai 1. maaliskuuta 2009
HEY...!! WE´RE GOING TO ALASKA!!!!
Suunnitelmana on siis ajaa kolmessa päivässä British Columbian ja Yukonin läpi aina Alaskan Valdeziin saakka jossa meitä odottaa 8. 3. OMA helikopteri ja kartalta näytämme mille huipulle mieli halajaa... Opas varmaan kertoo parhaat siipaleet... :D :D :D Heijala hei!!!! Tämä Visa-lasku saadaan maksettua varmaan ensimmäisestä eläkkeestä... AIVAN SAMA!!! :D :D :D
Valdezin jälkeen suunnistamme Anchoragen villiin yöelämään jos vaikka karaoket kävisi heilauttamassa ja pitäähän sitä Mt. McKinleytäkin käydä ihmettelemässä. Sitten kun tuntuu siltä, niin lähdemme takaisin päin vaikka kultaa kaivamaan Roope Ankan esimerkin innoittamina... mm. Klondiken kautta... Matkalla on myös muutama hauska hiihtokeskus jos vaikka kävisi kaakaot juomassa... :D
Hullut suomipojat saivat houkuteltua muutaman brittivahvistuksen maksamaan bensoja eli mukaan lähtevät myös Neil, Alex ja Alfie... Muutama lisäkuski ei ole pahitteeksi sillä Whistleristä Anchorageen on messevät 3380 kilometriä - ja sama takaisin.... Heijala hei.... Perse saattaa näyttää samalta reissun jälkeen kun aikanaan Timo Silakalla pikaluistelijana Kummelin sketseissä (youtubesta löytyy).
Majapaikkojen etukäteen varaaminen on ihan höpöhöpö-touhua, nukutaan sitten vaikka jääkarhun kainalossa jossei muuta löydy...
Alustava reittisuunnitelma: Whistler-Hazelton-Whitehorse-Anchorage (viikko sen lähistöllä mm. Mt. McKinley, Valdez) – Dawson City (Klondike) – Whitehorse – Watson Lake – Fort Nelson – Dawson Creek – Whistler
Eli tällainen reissu tiedossa, blogia päivitellään mikäli jostain jonkun nettiyhteyden löydämme, Fissile Peakin valloitus siirtyy loppukuulle, mutta eipä tällä hetkellä paljoa harmita... :D :D
Toivotamme kaikille blogin lukijoille oikein mukavaa alkavaa viikkoa...
Mursukatsaus / Walrus report
Myöhemmin Oboella haikatessamme joku kanukki taas tokaisi että "Those are f*ckin' awesome man!"...
Tässä AfterSki-tunnelmaa Amsterdam Pubista...
Tähän kuvaan kyseinen Mr Walrus oikein panosti, pölli meikän stetsonin ja vahasi viiksensäkin... Alkaa olla pikkuhiljaa respectit kohdillaan...

lauantai 28. helmikuuta 2009
Dumpin jälkeen on pouta sää...
Huh huh.. taas on niin paljon juttua ettei tiedä mistä alottaisi.
Alkuviikon dumppasi mukavasti kolmena päivänä ja torstaina saatin kerrankin kaikki kämpästä liikenteeseen ja heti aamusta parhaille pelipaikoille. Suuntasimme Blackcombille, koska ajattelimme sen olevan hiljaisempi kuin Whistlerin puolen, lisäksi kaikki Fresh Tracks-aamiaisella käyneet mellastavat Whistlerissä. Ihan onnistunut valinta.
Tarkoituksena oli koluta rinnealueen reunoilta hyviä lumia, koska näin äkkiä dumpin jälkeen ei uskalla lähteä bäkkäreille meuhkaamaan, Näin teimme ja saimme maistaa jälleen sitä parasta.. koskematonta uutta lunta... Porukka tietysti erkaantui omille teilleen, Mikko jäi koluamaan Seventh heavenin puutereita koko päiväksi ja itse lähdin Mattin ja hänen kaverin Voicen matkaan. Heti kun Seventh heavenin hissi avattiin olimme kärppänä paikalla... niin kuin moni muukin.. mutta lunta riitti kaikille innokkaille.
Kun "helpot" paikat oli koluttu teimme noin tunnin haikin Seventh heavenin lähimaastoon ja saimmekin aivan mahtavat pätkät.
Tässä sitä tullaan... mahtavaa metsä pätkää...

Ensin vääntää Matti ja sitten vääntää meitsi
Lopuksi heilahdimme Blackombin jäätikölle vetämään muutaman hyvän siivun, muun muassa "Ladies First"-niminen siivu...
Ihan täysi päivä.
Perjantaina
Sininen taivas, pikku pakkanen ja Oboella hyvää lunta. Mikon kanssa lähdettiin aamutuimaan etenemään Oboelle, samalla kun Matt ja Tony suuntasivat Hyppyrille jonka rakensimme noin viikko sitten. Porukkaa oli liikkeellä muitakin, mutta hyvää lunta löytyy aina kun jaksaa etsiä.
Ensin Laskimme Fluten puolelta Alas oboe Creekkiin, josta sitten haikkasimme ylös Oboelle. Pienen hämmästelyn jälkeen, päädyimme laskemaan mukavaa treerunia takaisin Oboen pohjalle.
Mikko rankaisee kovalla kädellä Oboen metsäsiivua.
Saimme laskettua muutaman oikein mainion pätkän. Pahoittelen ettei ole enempää kuvia.. piti pitää kiirusta, että pääsi parhaille paikoille ennen muita.
Oboen huipulta oli mukava katsella kun Matt ja Tony temppuilivat hyppyrillä... Meitä kiinnosti enemmän hyvän lumen pöllyttäminen, joten passasimme hyppyritouhut tällä kertaa.
Lauantai
Viikonloput ovat kiirusta aikaa, varsinkin nyt kun on rutkasti hyvää lunta. Mattin kanssa päätimme kuitenkin sännätä aamulla muiden mukaan, mutta haikkasimme hieman pidemmälle kuin perjantaina.. eli jälleen suuntana oli Cowboy Ridge. Porukkaa ei sinne asti paljoakaan kulje edes viikonloppuna, joten saimme olla melko rauhassa ja valita linjat vapaasti oman mieltymyksen mukaan.
Reittimme kulki Flute-Oboe-Cowboy, elikä ihan normi reitti. Lähdimme tekemään haikki- / skinnausjälkeä kohti Cowboyn huippua. Olimme päässeet melkein huipulle, kun lumikenkien alta kuului pelottava "HUMPS" -ääni... Siis mitään ei tapahtunut... Ääni kertoo, että lumipeitteessä tapahtuu jotain, eli lumi on epastabiili. Varmuuden välttämiseksi kuitenkin valitsimme turvallisia reittejä puiden suojassa. Päivän aikana saimme kokea useampaan otteeseen saman äänen ja tunteen puuttomilla alueilla, joten valitsimme reitit sen mukaan... Joka tapauksessa, vaikkemme päässeet parhaita linjoja laskemaan, päivä oli mitä mainioin. Mahtavia linjoja ja turvallisesti.
Takaisin kylälle palasimme poikkeuksellisesti Singin pass- polkua pitkin, eli samaa reittiä pitkin jota haikkasimme aikanaan yötä myöten Cowboylle. Melkein koko reitin pääsi laskemaan.. Kun vauhtiin päästiin ei sitä malttanut paljoa jarrutella... näin ollen tuli loikattua muutaman puronkin yli ja laskettua juuri ja juuri laudan levyistä siltaa pitkin... Reitti oli tosiaan nopeampi kuin palata samaa reittiä kuin tulimme aamulla, mutta eihän se tietysti yhtä nautinnollinen ole...
Huomenna Sunnuntaina pidän ansaitun huilipäivän.
Yhteenvetona: Kolme aivan mahtavaa laskupäivää, sininen taivas ja hyvää lunta joka päivä.
tiistai 24. helmikuuta 2009
Tulta, tappuraa ja lunta
Maanantai aamuna... Vihdoin!!! Uutta lunta ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon. Ihan mukava dumppi 21 cm. Heräsimme aamulla aikaisin ja menimme ala-asemalle jo kello 6.30. Ajattelimme kokeilla ns. Fresh tracks breackfest- aamupala systeemiä, joka maksaa noin 15 taalaa. Eli Whistlerin huipulle pääsee jo kello 7.15 elikä noin 45 minuuttia normaalia aiemmin. Whistlerin rinne kuppilassa, Round Housessa, on katettu buffet-tyylinen aamupala. Kun patrollit antavat luvan, rinteet avataan... silloin pitää olla jo tällaisena päivänä kärppänä liikkeellä.
No kuinkas kävi.. pääsimme ensimmäisellä kondoolilla ylös ja ensimmäisenä aamupalalle... Hirveällä raivolla kaksi täyttä lautasellista aivan mahtavaa aamupalaa... pekonia, munia, nakkeja, baageleita, kroisantteja, hedelmiä, mysliä jne jne.. Aivan törkeän hyvä aamupala ja sitä tuli syötyä. Lisäksi peliliikkeenä otin mukaan evääksi pari baagelia ja pannukakkuja.. NAM!
Kellon soi ja raivolla parhaille paikoille ja saimmekin aivan mahtavat laskut.
Äkkiä lähialueet oli kaluttu ja menimme odottelemaan Harmony expressin avautumista, jolla pääsee Symphonyn pyolelle ja edelleen Flutelle. Noin vartin odottelun jälkeen hissi avattiin ja sama raivo jatkui edelleen. Symphonylla otimme pari laskua, jonka jälkeen suuntasimme kohti Flutea. Olimme sielläkin ensimmäisten joukossa ja hyvää pätkää riitti kaikille.
Tässä vähän näytettä
Oiken mukavaa pätkää, vaikkakin lumi ei ollut ihan parasta mahdollista... tosi raskasta ja näin ollen rankkaa laskettavaa... mutta parempi näin kun ei mitään.
Tänään tuli lunta 15 cm ja huomenna on luvassa saman verran... pakkanenkin kiristyy eli luvassa on parempaa lunta. Sama jatkuu koko viikon, joten laskettavaa riittää ja on tätä jo odotettukkin...
keskiviikko 18. helmikuuta 2009
Heti kun Peak Express starttasi suuntasimme Oboelle etsimään hyvää Kikkerin paikkaa. Pikaisen kierroksen jälkeen sopiva paikka löytyi ja lapiot heilumaan. Ajatelimme aluksi vääntää sellaisen kohtuullisen kokoisen hyndän, josta voi kokeilla kaikkea uutta ja jännää. No kuinkas tässä näin pääsikin käymään, että siitä tuli oikea peto hyppyriksi. Kokoaminen kesti kolme tuntia. Lopputulos näkyy kuvassa. Voi että.. oikea kaunokainen..
Tässä näytettä: 540 stail fishillä
Tähän pätkään voisi laittaa niin paljon videoita ja kuvia kuin vain jaksaisi... Voi että oli mukava päivä. Laitetaan nyt vielä yksi
Tässä näytettä: 720 ...melkein ländättynä.. oikein jäi harmittamaan.. oli niin lähellä.
Päivän kipeimmän trikin veti Matt
Tässä näyte: tupla back flip... melkein...
Reippaasti tähän saakka kauden paras hyndä ja muutenkin tosi hieno päivä ja kaikki selvisivät hurjista pannuista huolimatta suurinpiirtein hengissä. Mukavahan se on viettää välillä tällainenkin päivä, vaikka enemmän se itse laskeminen kyllä kiinnostaa. Kunhan saamme lisää lunta, joka pehmittää alastuloa, palaamme varmasti uudelleen samalle paikalle...
tiistai 17. helmikuuta 2009
Pitkä päivä Cowboylla
Herätys klo: 03.00
lähtö klo: 03.45 Reitti: Whistlerin ja Blackcombin välistä laaksoa pitkin Cowboylle (n.10 km)
Cowboylla klo: kun aurinko nousee...
Paluu: ennen pimeää... reittiä: Cowboy - Oboe - Flute - Whistler (pääsee ottamaan vielä laskut Oboella)
Hieno suunnitelma ja aamulla pääsimme lähtemään hyvissä ajoin, mutta ensimmäisen kerran suunnitelma meinasi romuttua kun olimme kulkeneet viisi minuuttia. Auto pysähtyi kohdallemme ja lievästi tai jopa kohtalaisesti päihtynyt nainen kysyi, että minne olimme menossa. Kerroimme että tarkoituksena olisi päästä katsomaan auringon nousua vuorille. Nainen sanoi oitis, että hypätkääpäs pojat kyytiin, niin pääsette nopsammin. Ei muuta kuin äijät kyytiin. Autoa ajanut mies ilmoitti heti, että hän tietää parhaan reitin... ja oli ajamassa meitä Creeck Siden hisseille, toiselle puolelle vuorta, kunnes Matt ilmoitti kaverille etteivät hissit ole auki öisin ja saimme kyydin takaisin Whistlerin puolelle.. No tällainen säätäminen oli otettu suunitelmassa huomioon.
Nyt sitten päästiin tositoimiin. Otsalamput päähän ja metsäpolkua kävelemään... Nyt alkoi olla se kuuluisa tekemisen meininki... Haikkaus kesti kuitenkin odotettua kauemmin... viisi ja puoli tuntia... Eli emme aivan ehtineet auringon nousua näkemään, mutta säästimme noin kolme tuntia, mikäli olisimme tulleet Whistlerin yli hisseillä ja haikanneet Fluten ja Oboen kautta. Cowboyn huipulla olimme klo: 9.30.
Aijai.. koko päivä aikaa temuta ja ottaa kuvia...Evästä turpaan ja ei muuta kuin elämä alamäkeen... Aivan mahtavaa!!

Emme ole saaneet uutta lunta noin kahteen viikkoon ja tuulet ovat olleet melko rauhallisia, näin ollen Cowboyllekkin oli ehtinyt kertyä melkoisen paljon laskujälkiä. Elikä eteenpäin.. kohti Fissile Peakkia. Ei tarvinnut kovin pitkään tallustaa niin löytyi jälleen laskematonta pätkää...
Tällaista naatiskelua
Mikko puikkaa Cowboylla
Paluumatkan aloitimme kello 14.30. Moni ajattelee, että melko aikaisin pojat lähteet etenemään. Kävimme ottamassa laskut vielä Oboella. Vanhasta oppineena voin kertoa, että ei ole kivaa laskea kuun valossa takaisin kylälle, eikä kaukana olluta nytkään pimeä hiihto, sillä olimme ala-asemalla klo:17.45 Ihan kiitettävän mittainen päivä 14 tuntia täyttä toimintaa.
Seuraavan pidemmän reissun heitämme Fissilen nurkille ja selvitämme Escape Routesta mikäli he vuokraavat talvi makuupusseja, nimittäin Fissilen juurella on autiomaja, jota voi käyttää. Mikäli vain saamme pussit niin pääsemme katsomaan Auringon nousun Fissilen huipulta ja lisäksi aivan mahtavat laskut... katsokaa vaikka kuvassa näkyvää puuterikentää...

perjantai 13. helmikuuta 2009
Pari päivää Oboella
Pääsimme laskemaan mahtavan ja jyrkän pätkän Oboen eteläpuolelle, aivan mahtavaa pätkää. Takaisin haikkaus kesti jonnin aikaa, mutta lasku oli todellakin sen arvoinen.
Ylhäällä sitten pidimme luonastaukoa... tai siis lintujen syöttämiseksihän se meni.. Tässä kuvaa luontoiltaan.
Laskuja jatkoimme Oboe bowlilla.
Torstaina lähdin tällä kertaa Mikon kanssa kohti Oboeta. Sää oli hieman pilvistynyt, mutta lumi oli hyvää ja sitä riitti... Porukkaa oli muutenkin liikkeellä yllättävän paljon, mutta ei mitenkään häiriöksi saakka. Ensimmäisellä laskulla laskimme poikkeuksellisesti Flutelta Oboe bowlinpohjalle saakka, koska normaalisti haikkaamme suoraan Oboelle. Tällä kertaa oli parempi ottaa eka lasku Fluten seinältä, koska porukkaa oli liikkeellä muitakin. Saimmekin tosi hyvän laskun ja löysimme mukavan cliff dropin bowlin alapäästä, tosin ländingi olisi voinut olla jyrkempi... pääasia että oli hauskaa.
Sitten haikkasimme Oboelle alakautta.. ihan hyvä valinta ja jatkoimme laskuja Oboen puolella...
Todella mukavat pari päivää..
Tänään pidin kiipeily päivän ja sain kiivettyä pari vaikempaakin reittiä... hyvä päivä siis tämäkin..
sunnuntai 8. helmikuuta 2009
Vyörykurssi
Mielestäni kurssi oli hyvin organisoitu, sillä ensimmäisenä päivänä opiskelimme sisätiloissa puolen päivään saakka jonka jälkeen lähdimme vuorille tutkailemaan opittuja asioita. Lähinnä tutkimme sään vaikutusta vyöryriskiin, turvallisten reittien valitsemista ja vyöryalueiden tunnistamista jne.. Lisäksi menimme seventh heavenille harjoittelemaan piipparin käyttöä... meillehän se oli jo tuttua puuhaa, mutta useamman piipparin etsimisessä tarvitsen vielä lisää reeniä. Harjoitus oli mielestäni hauska, sillä pistimme piipparin reppuun ja hautasimme repun niin syvälle kuin lumipeitettä riitti... sitten kun hauta löytyi päästiin sönkimään sondilla, jotta repun tarkka paikka löytyisi... sitten ei muuta kuin lapiot heilumaan..
Sunnuntaina lähdimme tutulle Flute bowlille valitsemaan turvallisia etenemisreittejä ja kierreltiin takamaastossa hämmästelemässä vyöryjen kulkureittejä. Lisäksi harjoittelin vielä useamman piipparin etsimistä sillä aikaa kun opas kaivoi monttua jossa sitten tutkimme lumen eri kerroksia ja kerrosten lumen koostumusta.
Päivän päätteeksi katsoimme opetusvideon tänään opituista asioista. Samalla opas näytti kuvia viimetalven vyöryistä tutuilta pelipaikoilta... voin kertoa, että meinasi mennä lusikallinen housuun kun näin kuvan missä koko Flyte bowl oli tullut rytinällä alas.
Kokonaisuudessaan kurssi oli tosi hyödyllinen eikä ollut pelkästään sisällä luentomaisesti pidetty bläjäys, vaan pääsi oikeasti maastoon tutkimaan kirjassa lukevia asioita. Kahdessa päivässä ei tietenkään päästy hirveän syvälle vyöryjen anatomiaan, mutta ei ollut tarkoituskaan. Tarkoituksena oli opetella perusasiat vyöryistä ja ainakin opin välttämään niitä. Eli ei mennyt rahat hukkaan.
keskiviikko 4. helmikuuta 2009
Kalapuikkokooste
Circle Clacier & Oboe Ridge / Cowboy Ridge
Tässä raportti paikan päältä...
Tiistaina innostuimme auringosta ja lähdimme Oboe Ridgelle jolloin törmäsimme kolmeen suomalaiseen laskijaan, jotka olivat menossa samaan suuntaan. Lähdimme siis porukalla matkaan ja olimme ainoat kyseisellä paikalla. Oboe Ridgeltä jatkoimme vielä matkaa Cowboy Ridgelle jossa saimme ehkä reissun parhaat laskut tähän mennessä... Menemme sinne vielä uudelleen... Haikki oli melko pitkä mutta todellakin sen arvoinen. Suomipojat olivat rentoa sakkia ja Aksu kävi vielä keskiviikkona pyörähtämässä Circle Clacierilla heidän kanssaan...
Tunnelman luomiseksi pöllytyskuvat molemmista.... :D
lauantai 31. tammikuuta 2009
Gøg og Gokke
Paitoihin oli kirjoitettu myös kaikkien kämppisten nimet, tai siis ne nimet joilla tytöt meistä juoruilivat. Tytöt antoivat lähtiessään kirjekuoren josta löytyivät käännökset. Tälläkään kertaa ei respectiä herunut sillä olimme Gøg og Gokke eli kyseiset herrat löytyvät tästä linkistä:
http://www.gonemovies.com/WWW/Drama/Drama/BigLag1.jpg
Noniin, hekoheko. Ollaan kyllä kuvassa ihan itsemme näköisiä, saatana...!
Onneksi meidän ei tarvinnut samoja lappuja kirjoitella, sillä käytimme toisesta nimitystä "Punapää" ja toinen oli "Se paremman näköinen" Tämän jos tietäisivät niin olisi lärvikirjassa ainakin yksi kaveri vähemmän...
Noniin, nyt on itkut itketty. Huomenna on Superbowl jonka seuraaminen telkkarista tarkoittaa Amerikan ihmemaassa lähes elämän tarkoituksen löytämistä. Meille tämä tarkoittaa sitä että huomenna voisi olla hiljaista vuorilla...
perjantai 30. tammikuuta 2009
Flute bowl
Yllätykseksi lunta riitti myös meille ja treeruneilla saatiin maistaa sitä parasta.. eli koskematonta lunta. Tässä muutama video pläjäys...
sunnuntai 25. tammikuuta 2009
Puolalaiset pensselit
Sunnuntaina sitten lähdimme isolla porukalla seuraamaan mäkihyppyä noin 15 kilometrin päähän olympiakylään. Alun perin tavoitteena oli saada houkuteltua Harri Olli kaljalle mutta emme nähneet koko ukkoa joten tyydyimme katsomaan Keiturin, Hautamäen ja Larinnon suorituksia, näköjään suomalainen pääsee palkintopallille vaikka ländääkin perseelleen - hyvä näin. Muutoin tapahtuma oli hauska mutta muistutti liikaa KOOMAn keväisestä Zakopanen reissusta ja sen unohtumattomasta sloganista sillä polakkeja oli aivan älytön määrä kannustamassa, ehkä noin puolet koko yleisöstä ja kuuluttajakin huusi mikrofoniin että "We´re glad to see so many people from the great nation of Poland" - repesin. Toki ihailtavaa kannustusta vaikka Adam Malysz ei olekaan ollut parhaassa tikissään vähään aikaan - suomalaisethan kannustavat vain silloin kun tulee menestystä.
Uskomatonta kyllä, törmäsimme mäkimontussa myös legendaarisen Sepon kavereihin, eläkkeellä olevaan raahelaislähtöiseen pariskuntaan joka oli asunut yli 40 vuotta Vancouverin ja Whistlerin lähistöllä. Saimme siis uutta tietoa tästä legendaarisesta Seposta, mies oli siis tullut paikalle ja oli ollut aloittamassa mäenlaskuhommia Whistlerissä kaataen suurimman osan rinnetrackeistä kuten jo tiedämme. Uutta tietoa oli, että Seppo oli kunnon metsurina myös rakentanut itselleen ison hirsitalon nykyisen Nesters -marketin lähistöön josta hän myös vuokrasi majoitustilaa, kateellisia löytyy myös muualtakin kuin Suomesta (ja savosta) ja näin ollen joku sellainen oli tuikannut Sepon mökin tuleen, mies ei tästä lannistunut vaan raahasi tontilleen asuntovaunun josta seuraava kateellinen oli käynyt katkaisemassa kaasut, johtuneeko tästä vai Sepon tissutteluharrastuksesta tämä suuri suomalainen löydettiin traileristaan kuolleena. Korjataan myös, että Seppo ei juonut viinaa mutta oluesta mies tykkäsi sitäkin enemmän. Kyseiselle tontille vievän kadun nimi on Seppo´s Way, samanniminen rinnekin löytyy ja sitten vielä Seppo´s corner bar, melkonen ukko.
Adam ja Aksu, kuin kaksi marjaa...
perjantai 23. tammikuuta 2009
keskiviikko 21. tammikuuta 2009
Lunta metsästämässä
tiistai 20. tammikuuta 2009
Ruokolahden leijona...
maanantai 19. tammikuuta 2009
Keväiset kelit jatkuvat...
Vihdoin ja viimein Ups:n auto kaartoi pihaan ja viskasi kengät oikein ovelle saakka... kyllä tätä on odotettukkin. Nyt on sitten luvassa helvetillisiä päiviä mäessä, ennen kuin ne muotoutuvat kunnolla jalkaan.
Kengät tulivat sen verran myöhään ettei vuorille enää kannattanut lähteä, eikä muutenkaan vuorilla ole paljoa nähtävää... keväiset kelit jatkuvat edelleen. Joten lähdimme kylälle höntsäilemään ja sen jälkeen minä menin roikkumaan seinälle ja Mikko meni salille uurastamaan. Sainkin kiivettyä muutaman uuden reitin ja mukavaa oli.. Muuten päivä kului mukavan rennoissa tunnelmissa.
Tässä sitä mennään...
Huomenna sitten heti aamusta raivolla vuorille, joten lisää tuhtia tavaraa tiedossa...
sunnuntai 18. tammikuuta 2009
Sukseilua...
Kylään laskettuamme lähdimme metsästämään illallistarpeita, sillä tapanamme on, että joka sunnuntai kaksi henkilöä loihtii aterian ja se nautitaan ilman kiirettä ja koko porukan läsnäollessa. Päätimme siis mäsäyttää kunnon itsetehdyt lihapullat - noin puoli kiloa pullia per saukko ja päälle ison ämpärin perunamuussia ja soossia - teki kauppansa.
Seuraavaksi tyylinäytteet molemmillta
lauantai 17. tammikuuta 2009
Höntsäilypäivä
Kuinka kauan voi keskää saada uudet bobot... kävin kysäisemässä kengät myyneeltä kaverilta, että miten tulee toimia kun kengät nyt hajosivat.. kaveri sanoi, että mikäli hän hoitaa homman, se kestää 4-6 viikkoa.. Tottakai sanoin ettei se nyt käy. Seuuraava vaihtoehto oli, että lähetän kengät Burttonille itse ja mikäli lähetän ne UPS:n kautta, saan kengät takaisin viikossa.. Nyt kengät ovat olleet kaksi viikkoa maailmalla, ja siitä kaksi päivää Vancouverissa... Sitäpaitsi odotin postitoimistossa tunnin, että sain paketin matkaan... Mikäli joku jakaisi kadulla ilmaista olutta, täällä postitoimistossa olisi pidempi jono...
kestää... kestää ja kestää.. ei vain millään jaksaisi odottaa, sillä vanhat kengät eivät sovi uuteen lautaan, eikä tee mieli ottaa vanhaa lautaa mukaan vuorille (Kun on kerran ajanut Ferraria, ei halua enää ajaa koulubussilla).
Kaikesta huolimatta lähdimme vuorille hyvään säähän vedoten. Tämän jälkeen ihmeteltiin mitä sitä tekisi vuorilla... Ensin teimme tekniikkaharjoituksia ja sitten Mikko halusi opetella railaamista parkissa, joten sinne siis... Tässä tämän päivän saldoa...
Tälläinen löysäilypäivä ei ole koskaan hyvästä... Mitä tapahtuu kun päästään kylälle... No kaljallehan sitä tuli lähdettyä, kun on kerrankin mukavasti porukkaa kylällä. Tässä kuvaa yhdestä kylän terangista.
Sää helli laskijoita After skiissä
Huomenna sitten lainaamme kämppiksiltä suksia... joten malttakaa odottaa huomiseen. Voin kertoa ettei siitä tule yhtään mitään..
torstai 15. tammikuuta 2009
Back in the business
Rakensimme siis kolme erikokoista ja -näköistä hyppyriä. Tällä kertaa vauhti ei päässyt loppumaan kesken sillä taustalla oli kokonainen vuorenrinne, josta jokainen sai ottaa niin paljon vauhtia kuin itse halusi kelata. Kun sitten Mattin kanssa kokeilimme isointa veistosta muutaman kerran ja Mattikin kokeili tupla backflippiä... todettiin ettei vauhti nyt ihan riitäkkään ja loppupeleissä vauhtia kelattiin puolikas vuorenrinne... Ilmaa riitti ja hauskaa oli. Tässä hieman päivän saldoa...
Päivä sai hieman ikävän lopun, sillä kämppiksemme Alfie loukkasi polvensa hypätessä viimoisessa hypyssään neljän jälkeen, jolloin tuli hieman kiirus pois vuorilta, jottei pimeä pääsisi yllättämään. Seurasi evakuointiharjoitus, sillä vuorilla ei enää ollut patrolleita... emmekä oikeen tienneet minne olisi pitänyt soittaa... juuri näin.. Lumi oli sen verran pehmeää ettei evakuointi onnistunut taluttamalla. Seuraavaksi yritettiin liu'uttaa potilasta laudan päällä... **tuiksihan se tietysti meni. Alfie osoitti kuitenkin taisteluhenkeä laittamalla sukset jalkaan ja pikkuhiljaa laskettiin porukassa alas ja huolehdittiin ettei kukaan jäänyt pimeälle vuorelle. Jäimme jopa hieman fiilistelemään, koska oli sellainen kodakmomentti ja otimme valoisasta kylästä kuvan... Kuvassa kameran asetusten vuoksi kylä näyttää valoisammalta kuin todellisuudessa oli