Kaikki kiva loppuu aikanaan ja 4.4 saavuimme Aksun kanssa takaisin Suomen maaperälle. Aluksi oli vähän epätodellinen olo olla tutuilla mestoilla mutta alkujärkytyksestä selvittyäni olen todennut tämän arjen olevan yksinkertaisesti syvältä... Aksuakin kävin jo Lappeenrannassa morjestamassa enkä ollut tunnistaa koko miestä parturoinnin ja viiksien katoamisen myötä, näytti nimittäin ihan juuri rippikoulun käyneeltä kunnolliselta miehenalulta...
Kiitos kaikille ketkä ovat täällä käyneet tuhlaamassa aikaansa ja siitä palautteesta jota meille on tullut tämän blogin ja meilien kautta, tätä oli mukava kirjoitella... seuraavaa reissua suunnitellessa... :D
perjantai 24. huhtikuuta 2009
lauantai 28. maaliskuuta 2009
Fissilen valloitus
Kelien ja lumikinosten tasaannuttua lähdimme perjantaina suunnistamaan kohti viimeistä rykäisyä eli Fissile Peakia. Kävimme edellisenä iltana hakemassa makuupussit valmiiksi Escape Routelta, jossa ilmeni, että heillä on niitä vain kaksi, mikä oli reissun ainoa pettymys sillä Matt ja hänen veljensä Benny olivat lähdössä mukaan, mutta nyt suomipojat saivat tyytyä toistensa seuraan.
Reissua edeltävänä iltana pakkasimme reput, ja kävimme ajoissa nukkumaan. Aamulla aikainen herätys klo: 6.00 aamupala naamariin ja perusjuttujen tsekkaus kuten säätiedotus, lumitilanneraportti ja vyörytiedote. Mitään hälyyttävää ei ollut tiedossa joten ei muuta kun ukot hisseille ja Whistlerin kondoolilla ylös. Kävimme vielä Sepossa aamukahvilla, ennen kuin lähdimme matkaan.
Reitti hudille oli vanha tuttu Flute-Oboe-Cowboy-Fissile. Torstai meni Cowboylla, sillä siellä ei oltu paljoakaan laskettu ja sai valita linjat oman mielen mukaan. Tämän jälkeen haikkasimme noin puoli tuntia hudille. Heti ensimmäiseksi nälkäiset kulkijat tarvitsivat ruokaa ja lämmitimme purkkikeittoa... NAM! No ei se niin hyvää ollut, mutta lämmintä kuitenkin.
Tässä videopätkää Hudilta...
Mikko oli raahannut mukanaan oikein afterskioluset. Olusien jälkeen kävimme ajoissa nukkumaan. Vuokraamamme makuupussit olivat suoraan sanoen surkeat, mutta salaisena aseena toimi kiehuvalla vedellä täytetty retkipullo, jonka heitin makuupussin jalkopäähän lisäksi kaikki vaatteet päälle mitä mukana oli. Yö meni kohtuumukavasti. Retkipullon kylmettyä heräilin siinä tunnin välein, mutta kuitenkin sain nukuttua ihan mukavasti.
Tarkoitus oli ottaa aikainen startti ja haikata huipulle katsomaan auringonnousua. Kello soi 4.00 kuuntelimme tuulen ulvontaa, joka ei todellakaan ollut säätiedotuksessa mainittua 20 km/h vaan noin 70 km/h, joten tuolla tuulella ei huipulle ole mitään asiaa. Pakkastakin oli noin -14 c. Jouduimme siis odottamaan tuulen laantumista.
Noin kello 8.00 tuuli oli laantunut mukavasti, ilma noin -10 harmiksemme ilma oli pilvinen, joka tapauksessa voimme aloittaa Fissilen valloituksen virkistävän yön jälkeen.
Matkaan lähdettiin intoa täynnä kuin ilmapallot
Haiki huipulle kesti noin 2,5 tuntia, mutta oli todellakin sen väärti.
Tässä kuvaa matkan varrelta
Fissile Peakin eteläpäästä löysimme Overload Glasierin reunan. Eli noin 10 metriä korkea jääseinä. Sikäli vaikuttava näky, koska jää on noin 10 000 vuotta vanhaa
Eihän meille pelkkä Fissile Peak riittänyt vaan jatkoimme matkaa Fissilen viereiselle huipulle Whirlwind Peakille, josta pääsemme laskemaan koko pitkän matkan takaisin hudille.
Tässä pätkiä laskusta
Takisin hudille noin kello 13.30 ja päivällisen tekoon.. Makaronia juustokastikkeessa... NAM! No eihän sekään niin hyvää ollut mutta lämmintä kuitenkin. Hudilla keitettiin vielä teetä lämmikkeeksi ja hämmästeltiin ja turistiin vähän aikaa. Kesken keittosessioiden oven avasi yllättäen hauska ruotsalaissälli joka isossa vihreässä pipossaan muistutti lähinnä menninkäistä, kaveri tuli vaan katsastamaan mökin ja tiedusteli turvallisia reittejä, sillä hän oli yksin liikkeellä.
Sitten lähdimme paluumatkalle joka kulki reittiä Cowboy-Singing Pass-Village.
Kylällä olimme kello 19.00 Kävimme palauttamassa pussit ja suuntasimme kämpille ruoan laittoon ja voin kertoa että uni maittoi tämän reissun jälkeen.
Kokonaisuudessaan todella hieno reissu. Mikäli vain mahdollista niin kannattaa mennä Fissilelle kirkkaalla kelillä, sillä nyt emme paljoakaan nähneet huipulla. Hudia voin suositella, pitää tuulen loitolla ja on oikein mukava paikka yöpyä, mitä nyt muutama hiiri nähtiin.. pikkujuttuja. Fissileltä laskuja löytyy joka makuun niin 55 asteisesta HC seinästä aina todella nautinnollisiin ja pitkiin laskuihin. Joten voin suositella.. Mikäli yöpyy useamman yön, on enemmän kuin mielenkiintoista jatkaa matkaa Fissilen ja Whirlwindin itäpuolelle jonne levittäytyy suuri Overlord Glacier ja tämän jälkeen Overlord mountain.
Reissua edeltävänä iltana pakkasimme reput, ja kävimme ajoissa nukkumaan. Aamulla aikainen herätys klo: 6.00 aamupala naamariin ja perusjuttujen tsekkaus kuten säätiedotus, lumitilanneraportti ja vyörytiedote. Mitään hälyyttävää ei ollut tiedossa joten ei muuta kun ukot hisseille ja Whistlerin kondoolilla ylös. Kävimme vielä Sepossa aamukahvilla, ennen kuin lähdimme matkaan.
Reitti hudille oli vanha tuttu Flute-Oboe-Cowboy-Fissile. Torstai meni Cowboylla, sillä siellä ei oltu paljoakaan laskettu ja sai valita linjat oman mielen mukaan. Tämän jälkeen haikkasimme noin puoli tuntia hudille. Heti ensimmäiseksi nälkäiset kulkijat tarvitsivat ruokaa ja lämmitimme purkkikeittoa... NAM! No ei se niin hyvää ollut, mutta lämmintä kuitenkin.
Tässä videopätkää Hudilta...
Mikko oli raahannut mukanaan oikein afterskioluset. Olusien jälkeen kävimme ajoissa nukkumaan. Vuokraamamme makuupussit olivat suoraan sanoen surkeat, mutta salaisena aseena toimi kiehuvalla vedellä täytetty retkipullo, jonka heitin makuupussin jalkopäähän lisäksi kaikki vaatteet päälle mitä mukana oli. Yö meni kohtuumukavasti. Retkipullon kylmettyä heräilin siinä tunnin välein, mutta kuitenkin sain nukuttua ihan mukavasti.
Tarkoitus oli ottaa aikainen startti ja haikata huipulle katsomaan auringonnousua. Kello soi 4.00 kuuntelimme tuulen ulvontaa, joka ei todellakaan ollut säätiedotuksessa mainittua 20 km/h vaan noin 70 km/h, joten tuolla tuulella ei huipulle ole mitään asiaa. Pakkastakin oli noin -14 c. Jouduimme siis odottamaan tuulen laantumista.
Noin kello 8.00 tuuli oli laantunut mukavasti, ilma noin -10 harmiksemme ilma oli pilvinen, joka tapauksessa voimme aloittaa Fissilen valloituksen virkistävän yön jälkeen.
Matkaan lähdettiin intoa täynnä kuin ilmapallot
Haiki huipulle kesti noin 2,5 tuntia, mutta oli todellakin sen väärti.
Tässä kuvaa matkan varrelta
Fissile Peakin eteläpäästä löysimme Overload Glasierin reunan. Eli noin 10 metriä korkea jääseinä. Sikäli vaikuttava näky, koska jää on noin 10 000 vuotta vanhaa
Eihän meille pelkkä Fissile Peak riittänyt vaan jatkoimme matkaa Fissilen viereiselle huipulle Whirlwind Peakille, josta pääsemme laskemaan koko pitkän matkan takaisin hudille.
Tässä pätkiä laskusta
Takisin hudille noin kello 13.30 ja päivällisen tekoon.. Makaronia juustokastikkeessa... NAM! No eihän sekään niin hyvää ollut mutta lämmintä kuitenkin. Hudilla keitettiin vielä teetä lämmikkeeksi ja hämmästeltiin ja turistiin vähän aikaa. Kesken keittosessioiden oven avasi yllättäen hauska ruotsalaissälli joka isossa vihreässä pipossaan muistutti lähinnä menninkäistä, kaveri tuli vaan katsastamaan mökin ja tiedusteli turvallisia reittejä, sillä hän oli yksin liikkeellä.
Sitten lähdimme paluumatkalle joka kulki reittiä Cowboy-Singing Pass-Village.
Kylällä olimme kello 19.00 Kävimme palauttamassa pussit ja suuntasimme kämpille ruoan laittoon ja voin kertoa että uni maittoi tämän reissun jälkeen.
Kokonaisuudessaan todella hieno reissu. Mikäli vain mahdollista niin kannattaa mennä Fissilelle kirkkaalla kelillä, sillä nyt emme paljoakaan nähneet huipulla. Hudia voin suositella, pitää tuulen loitolla ja on oikein mukava paikka yöpyä, mitä nyt muutama hiiri nähtiin.. pikkujuttuja. Fissileltä laskuja löytyy joka makuun niin 55 asteisesta HC seinästä aina todella nautinnollisiin ja pitkiin laskuihin. Joten voin suositella.. Mikäli yöpyy useamman yön, on enemmän kuin mielenkiintoista jatkaa matkaa Fissilen ja Whirlwindin itäpuolelle jonne levittäytyy suuri Overlord Glacier ja tämän jälkeen Overlord mountain.
Jälleen Whistlerissä
No niin, tekniset ongelmat on nyt voitettu ja tämäkin teksti saatiin ulos parin päivän viiveellä...
Roadtrippimme aikana Whistlerissä on dumpannut lunta oikein mukavasti ja dumppasi vielä koko viikon paluumme jälkeen. Hyvää lunta löytyi rinnealueen sisältäkin, eikä bäkkäreille ollut asiaa, koska vyöryriski on ollut niin suuri. Muun muassa Fissilellä, jonne pyrimme vielä menemään, oli tullut kolmannen asteen vyöry alas. Muutenkin rytinää on ollut, mutta nyt tilanne alkaa rauhoittua ja voimme suunnitella Fissilen valloittamista.
Dumpin aikana höhläilimme ympäri rinnealuetta. Heti tiistaina olin ensimmäisten joukossa Harmonylla ja Symphonylla, jossa riitti hyviä linjoja kaikille. Loppuviikon laskimme pääasiassa Mattin mukana, koska hän tiesi paljon hyviä mestoja Horstmanin- ja Blackcombin jäätiköiden läheltä. Lisäksi mahtavia metsä pätkiä Crystal Ridgeltä. Hauskaa oli ja sehän on pääasia
Tässä Mikon tyylinäyte... tyynystä yli.
Dumpin laannuttua odotimme yhden päivän ja suuntasimme vanhoille tutuille pelipaikoille Bodyback bowlille ja Circle glasierin ympäristöön. Ai että on mukava jälleen laittaa lumikengät jalkaan ja lähteä takamaastoon. Seurueeseemme liittyi Matt ja hänen veli. Sää oli melko hyvä bäkkäri toiuhuihin tosin iltapäivällä pilvistyi ja tuprutti pikkaisen lunta ja näin ollen näkyvyys hieman heikkeni.
Perässämme samoille paikoille saapui kolmen ruotsalaisen seurue, jotka suunnilleen juoksivat Bodyback bowlin viereisille älyttömän jyrkille Finger shooteille. Näin kaverit pyyhkäsivät melko tiukat linjat... Matt katsoi vierestä ja totesi "Cool!", otti sukset ja paineli viereiselle, ihan älyttömälle seinälle..Pitäähän aina pistää ruotsalaisia paremmaksi... Jyrkin pätkä mitä olen täällä nähnyt. Mikon kanssa pakkasimme kamat valmiiksi, jotta ehdimme nopeasti hätiin jos Mattille jotain sattuu.. Kuitenkin Matt veti pätkän ja tuuletti mennessään.. kova jätkä!
Tässä Mattin menoa finger shootilla..
Mikon ja Mattin veljen kanssa tyydyttiin nautiskelemaan vanhoja tuttuja pätkiä Circlellä. Takaisin rinnealueelle laskimme Bodyback bowlia pitkin, joka oli muuten kerrankin tosi hyvällä lumella.
Tällaisia päiviä täällä on pidellyt...
Roadtrippimme aikana Whistlerissä on dumpannut lunta oikein mukavasti ja dumppasi vielä koko viikon paluumme jälkeen. Hyvää lunta löytyi rinnealueen sisältäkin, eikä bäkkäreille ollut asiaa, koska vyöryriski on ollut niin suuri. Muun muassa Fissilellä, jonne pyrimme vielä menemään, oli tullut kolmannen asteen vyöry alas. Muutenkin rytinää on ollut, mutta nyt tilanne alkaa rauhoittua ja voimme suunnitella Fissilen valloittamista.
Dumpin aikana höhläilimme ympäri rinnealuetta. Heti tiistaina olin ensimmäisten joukossa Harmonylla ja Symphonylla, jossa riitti hyviä linjoja kaikille. Loppuviikon laskimme pääasiassa Mattin mukana, koska hän tiesi paljon hyviä mestoja Horstmanin- ja Blackcombin jäätiköiden läheltä. Lisäksi mahtavia metsä pätkiä Crystal Ridgeltä. Hauskaa oli ja sehän on pääasia
Tässä Mikon tyylinäyte... tyynystä yli.
Dumpin laannuttua odotimme yhden päivän ja suuntasimme vanhoille tutuille pelipaikoille Bodyback bowlille ja Circle glasierin ympäristöön. Ai että on mukava jälleen laittaa lumikengät jalkaan ja lähteä takamaastoon. Seurueeseemme liittyi Matt ja hänen veli. Sää oli melko hyvä bäkkäri toiuhuihin tosin iltapäivällä pilvistyi ja tuprutti pikkaisen lunta ja näin ollen näkyvyys hieman heikkeni.
Perässämme samoille paikoille saapui kolmen ruotsalaisen seurue, jotka suunnilleen juoksivat Bodyback bowlin viereisille älyttömän jyrkille Finger shooteille. Näin kaverit pyyhkäsivät melko tiukat linjat... Matt katsoi vierestä ja totesi "Cool!", otti sukset ja paineli viereiselle, ihan älyttömälle seinälle..Pitäähän aina pistää ruotsalaisia paremmaksi... Jyrkin pätkä mitä olen täällä nähnyt. Mikon kanssa pakkasimme kamat valmiiksi, jotta ehdimme nopeasti hätiin jos Mattille jotain sattuu.. Kuitenkin Matt veti pätkän ja tuuletti mennessään.. kova jätkä!
Tässä Mattin menoa finger shootilla..
Mikon ja Mattin veljen kanssa tyydyttiin nautiskelemaan vanhoja tuttuja pätkiä Circlellä. Takaisin rinnealueelle laskimme Bodyback bowlia pitkin, joka oli muuten kerrankin tosi hyvällä lumella.
Tällaisia päiviä täällä on pidellyt...
keskiviikko 18. maaliskuuta 2009
Alaska road trip part 4
Kahden Anchoragessa vietetyn yön jälkeen oli aika suunnata kohti etelää. Alunperin tarkoituksena oli lieventää kaupungissa erämaassa tarttunutta mökkihöperyyttä mutta toisin kävi. Kaupunki selvästi elää kesäturismista ja nyt kaikkialla oli hiljaista ja osa paikoista kiinni. Keskustan putiikeista joka toinen oli joku matkamuistokoju ja pääosin niissä myytiin Kiinassa väännettyä turistikrääsää, onneksi sentään muutama kivakin paikka tästä globalisaation runtelemasta citystä löydettiin vaikka etsimisen takana se oli...
Aioimme mennä Dawson Cityyn, mutta tie sekä rajapiste olivat suljettu jenkkilän puolelta joten Woodyn (Kia-romumme) nokka kohti Whitehorsea. Dawson Cityyn olisi päässyt Whitehorsesta mutta matkaa olisi ollut 450 km sinne ja sama takaisin joten jätimme tällä kertaa väliin. Whitehorsessa hyvin nukutun yön jälkeen menimme paikalliseen Mt. Sima- nimiselle nyppylälle lieventämään reissupöhnää. Ihan hauska, yhdellä kaksipaikkaisella tuolihissillä toimiva, ehkä Myllymäki kertaa 3 kokoinen kukkula ja yksi musta tuplatimanttinen metsäpätkäkin löytyi, taisi tosin olla helpoin tuplatimantti ikinä... mutta voittaa autossa istumisen... Woody-nimi tuli muuten kyseisen kaverin mukaan joka antoi meille hinausapua reissumme alkuvaiheessa, brittien keksintö...
Neil ja Alex Mt. Simalla
Laskupäivän jälkeen pyyhälsimme vajaan tunnin ajomatkan päässä olleeseen mökkikylään yöksi. Pelkästään siellä majailu oli ystävillemme elämys sillä Lontoon herrat eivät olleet käyttäneet edes puutakkaa tai tehneet tulta ennen tätä. Kyseisen paikan rannalta löytyi myös ulkosauna joka pistettiin Aksun kanssa tulille ja houkuteltiin myös britit mukaan ihmettelemään tällaista kapistusta. Reilun 3kk saunattomuuden jälkeen oli levoton olo ja paineltiin sinne jo mittarin näyttäessä vasta 50 astetta, ensimmäisten löylyjen jälkeen Neil kysyi josko saisi jo lähteä, sillä brittilässä kuntosalin saunoissa on kuulemma 40-45 astetta eikä löylyäkään heitetä... Niinpä niin... Mielessä kävi avannonkin väsääminen mutta moottorisaha puuttui eikä kairauskaan kiinnostanut väsyneitä reissumiehiä joten tyydyimme lumikinoksessa pyörimiseen... eipä silti, hulluina ne britit meitä silti pitivät ja lämpötilan noustessa normi 80 asteeseen saivat suomipojat olla rauhassa löylyissä muiden suunnistaessa ulkoporeammeeseen, joka amerikan ihmemaassa tuntuu kyllä löytyvän joka paikasta...
Seuraavana päivänä saimme lainattua pilkkivehkeitä ja päätimme tarjota ystävillemme lisää elämyksiä viemällä heidät jäälle. Kanukeille olisi pitänyt taas sitäkin opettaa sillä tässä maassa sitä pilkitään uistelulipalla ja koukkuun laitetulla maissilla... ei helv.... eipä ollut yllätys ettei mitään saatu mutta mikäs siinä on aurinkoisella kelillä jäällä möllöttäessä...
Kairaus käynnissä
Huhuu, onko siellä kaloja?
Pilkkisessioiden jälkeen lähdimme ajamaan pikkutietä nro 37 kohti Smithersiä, seuraavaa laskupaikkaamme. Kanadassa torjutaan bensarosvoja pitämällä pumput auki vain henkilökunnan paikalla ollessa joten jännää tästäkin tuli. Bensavalon palettua 130 kilsaa löysimme kuitenkin aamukuuden aikaan aseman ja otimme parin tunnin torkut sen aukeamista odotellessamme. Tästä eteenpäin kohti Smithersin ylpeyttä Mt. Hudson Baytä, eli Myllymäki kertaa 5, 14 rinteellään. Laskupäivän jälkeen löysimme perushostellin keskustasta ja kävimme katsastamassa paikallisen afterskin, tässäkin 5500 asukkaan kylässä porukka oli mukavaa ja jutunaihetta tuli lumilautailusta peuranmetsästykseen, hauska ilta siis.
Aamupäivällä suuntasimme nokan kohti Whistleriä ja löysimmepä matkan varrelta Quesnelistä aidon brittiläisen Fish&Chips-paikan, jossa oli pakko pysähtyä. Hyvä paikka ja herkkua oli vaikka 2 viikon jälkeen rasva ja suola tulevatkin jo korvista ulos... Saavuttiin kuitenkin takaisin Whistleriin yöllä 7750 kilometrin ja noin 103 tunnin ajamisen jälkeen... Olipahan reissu jota muistella vielä pitkään...
Whistlerissä dumppaa tällä hetkellä lunta aivan järjettömästi, joten vyöryriskien ollessa korkealla ei haikkaamista esim. Fissile Peakille tarvitse tällä hetkellä suunnitella. Noh eipä se pöllömpää ole lähteä hisseilläkään ylös ja nauttia pehmeistä laskuista rinteiden läheisyydessä...
Toivottavasti ensi viikolla kelit ovat suotuisammat Fissilen valloitukseen...
Aioimme mennä Dawson Cityyn, mutta tie sekä rajapiste olivat suljettu jenkkilän puolelta joten Woodyn (Kia-romumme) nokka kohti Whitehorsea. Dawson Cityyn olisi päässyt Whitehorsesta mutta matkaa olisi ollut 450 km sinne ja sama takaisin joten jätimme tällä kertaa väliin. Whitehorsessa hyvin nukutun yön jälkeen menimme paikalliseen Mt. Sima- nimiselle nyppylälle lieventämään reissupöhnää. Ihan hauska, yhdellä kaksipaikkaisella tuolihissillä toimiva, ehkä Myllymäki kertaa 3 kokoinen kukkula ja yksi musta tuplatimanttinen metsäpätkäkin löytyi, taisi tosin olla helpoin tuplatimantti ikinä... mutta voittaa autossa istumisen... Woody-nimi tuli muuten kyseisen kaverin mukaan joka antoi meille hinausapua reissumme alkuvaiheessa, brittien keksintö...
Neil ja Alex Mt. SimallaLaskupäivän jälkeen pyyhälsimme vajaan tunnin ajomatkan päässä olleeseen mökkikylään yöksi. Pelkästään siellä majailu oli ystävillemme elämys sillä Lontoon herrat eivät olleet käyttäneet edes puutakkaa tai tehneet tulta ennen tätä. Kyseisen paikan rannalta löytyi myös ulkosauna joka pistettiin Aksun kanssa tulille ja houkuteltiin myös britit mukaan ihmettelemään tällaista kapistusta. Reilun 3kk saunattomuuden jälkeen oli levoton olo ja paineltiin sinne jo mittarin näyttäessä vasta 50 astetta, ensimmäisten löylyjen jälkeen Neil kysyi josko saisi jo lähteä, sillä brittilässä kuntosalin saunoissa on kuulemma 40-45 astetta eikä löylyäkään heitetä... Niinpä niin... Mielessä kävi avannonkin väsääminen mutta moottorisaha puuttui eikä kairauskaan kiinnostanut väsyneitä reissumiehiä joten tyydyimme lumikinoksessa pyörimiseen... eipä silti, hulluina ne britit meitä silti pitivät ja lämpötilan noustessa normi 80 asteeseen saivat suomipojat olla rauhassa löylyissä muiden suunnistaessa ulkoporeammeeseen, joka amerikan ihmemaassa tuntuu kyllä löytyvän joka paikasta...
Seuraavana päivänä saimme lainattua pilkkivehkeitä ja päätimme tarjota ystävillemme lisää elämyksiä viemällä heidät jäälle. Kanukeille olisi pitänyt taas sitäkin opettaa sillä tässä maassa sitä pilkitään uistelulipalla ja koukkuun laitetulla maissilla... ei helv.... eipä ollut yllätys ettei mitään saatu mutta mikäs siinä on aurinkoisella kelillä jäällä möllöttäessä...
Kairaus käynnissä
Huhuu, onko siellä kaloja?Pilkkisessioiden jälkeen lähdimme ajamaan pikkutietä nro 37 kohti Smithersiä, seuraavaa laskupaikkaamme. Kanadassa torjutaan bensarosvoja pitämällä pumput auki vain henkilökunnan paikalla ollessa joten jännää tästäkin tuli. Bensavalon palettua 130 kilsaa löysimme kuitenkin aamukuuden aikaan aseman ja otimme parin tunnin torkut sen aukeamista odotellessamme. Tästä eteenpäin kohti Smithersin ylpeyttä Mt. Hudson Baytä, eli Myllymäki kertaa 5, 14 rinteellään. Laskupäivän jälkeen löysimme perushostellin keskustasta ja kävimme katsastamassa paikallisen afterskin, tässäkin 5500 asukkaan kylässä porukka oli mukavaa ja jutunaihetta tuli lumilautailusta peuranmetsästykseen, hauska ilta siis.
Aamupäivällä suuntasimme nokan kohti Whistleriä ja löysimmepä matkan varrelta Quesnelistä aidon brittiläisen Fish&Chips-paikan, jossa oli pakko pysähtyä. Hyvä paikka ja herkkua oli vaikka 2 viikon jälkeen rasva ja suola tulevatkin jo korvista ulos... Saavuttiin kuitenkin takaisin Whistleriin yöllä 7750 kilometrin ja noin 103 tunnin ajamisen jälkeen... Olipahan reissu jota muistella vielä pitkään...
Whistlerissä dumppaa tällä hetkellä lunta aivan järjettömästi, joten vyöryriskien ollessa korkealla ei haikkaamista esim. Fissile Peakille tarvitse tällä hetkellä suunnitella. Noh eipä se pöllömpää ole lähteä hisseilläkään ylös ja nauttia pehmeistä laskuista rinteiden läheisyydessä...
Toivottavasti ensi viikolla kelit ovat suotuisammat Fissilen valloitukseen...
maanantai 16. maaliskuuta 2009
Alaska roaundtrip part 3.
Voi pojat… Toivottavasti jaksatte lukea koko storyn, sillä nyt on niin paljon kerrottavaa ja avauduttavaa, ettei sitä voi kovin paljoa tiivistää...
Perjantai-iltana….
Käytiin perjantaina kyselemässä eri kattihiihto paikoista tarjouksia ja halvin oli 350 taalaa koko päivän paketti eli noin 6-7 nostoa. Sanoimme, että viimeistään maanantaina tulemme kokeilemaan. Lauantaiaamuna oli tarkoitus lähteä merelle kalastamaan. No illalla sitten menimme hotellimme Pipe Line -nimiseen pubiin ottamaan muutaman iltaoluen. Siinä iltaa istuessa ja karaokea lauleskellessa yksi paikallinen kaveri tuli jututtamaan meitä ja kyseli mitä olimme suunnitelleet tekevämme Valdezissa. Kerroimme ohjelmastamme ja kaveri tarttui tilanteeseen ja teki tarjouksen koko päivän kissahiihtopäivästä 200 taalaa lauantaina… Ei tarvinnut kovin pitkään miettiä… Kalastus vaihtui kissahiihtoon. Kaveri sanoi tulevansa hakemaan meidät hotellihuoneesta seuraavana aamuna…
Lauantai
No näinhän siinä kävi, että kaveri heilahti paikalle ja aamiaisen jälkeen lähdettiin pelipaikoille. Matkassa oli mukana myös muutama kaveri Anchoragesta, kaksi opasta kelkoilla ja kissakuski.
Tässä kuvaa kissasta…
Pikkasen on itse väsätyn oloinen vekotin…
Kissa vei ylös ja pääsimme laskemaan aivan uskomatonta, koskematonta Alaskan puuterilunta… Aivan mahtavaa… Lumi oli hyvää ja sitä riitti.Päivän aikana saimme 8 nostoa ja joka nostolla aivan mahtavia linjoja ja syvää lunta. Meno oli rentoa aamusta aina iltakuuden tienoille ja Mikko kävi vetäsemässä siivun oppaiden moottorikelkallakin. Kaikin puolin mahtava päivä… parhaat laskut tähän saakka.
Tästä elämä alamäkeen!!!
Päivän jälkeen katsottiin kun kaikki maksoivat käteisellä, eikä suomipoikien visat kelvanneet. No sovimme, että tapaamme jannut samaisessa kuppilassa kuin edellisenä iltana. Kun sitten illalla tapasimme jantterit uudelleen ja maksoimme lystistämme, rahat menivät välittömästi pitsaan ja olueen… Taisi jäädä verot maksamatta…
Käytiin aikaisin tuutumaan, että jaksetaan aamulla sitten heräillä aikaisin
.
Mikon tyylinäytettä...
Sunnuntai
Nyt on se odotettu helihiihtopäivä… JEE!! Elikkäs ennen Valdeziin saapumista varasimme puolenpäivän paketin Alaska Backcountry Adventuresilta, johon kuuluu kolme nostoa ja lisänostoja saa lisää oman mielen mukaan.
Heti aamusta lähdimme ajelemaan kohti ABA:n toimipistettä. Perillä patrollin kanssa käytiin turvallisuus asioita läpi, jonka jälkeen olimme valmiit lähtemään ilmaan. Kopteri saapui paikalle ja äijät odottivan kyyryssä kopterin laskeutumista. maha oli perhosia täynnä ja mieli intoa täynnä kuin ilmapallo. Ei muuta kuin ukot kyytiin ja koperi ilmaan.. JIHAA!!! Aivan mahtavaa.
Hetken lentämisen jälkeen kopteri vei meidät huipulle ja lähdimme yksitellen oppaan perässä laskemaan mahtavaa leveää puuteri kenttää… Aivan uskomaton fiilis.. Voi veljet!!
Siivua laskiessamme näimme kun kopteri laskeutui laaksoon odottamaan meitä.. Voiko parempaa enää olla.
Seuraavalla nostolla matkustimme hieman edemmäs laaksoa ja kopteri pu
dotti meidät huipulle.. Tämä oli päivän nautinnollisin pätkä, ei liian loiva, vaan sopivan jyrkkä… oikea naukkis.. ja lumi.. lumi oli hyvää. Viimeinen rani oli yhtä mahtava kuin edellisetkin.
Näin sitä mennään...
Kolmannen jälkeen muutäijät olivat melko valmiita lähtemään kotimatkalle, mutta itse halusin vielä yhden kyydin huipulle. Liityin toisen porukan mukaan, jannut olivat kotoisin Pennsylveniasta ja olivat oikein rentoa sakkia. Opas katseli pitkään paikkoja kopterista ja tämän jälkeen kopteri laskeutui aivan älyttömän kapealle ridgelle.. nyt oli sitä tekemisen meninkiä… Purkautuessamme kopterista.. koko härveli huojui ja vaappui pilotin pitäessä masiinaa paikallaan… ja lasku .. voin kertoa.. parasta ikinä! Pätkä oli varmaan 50 astetta jyrkkä ja aivan mahtavalla lumella..
Kaikki lysti ja rahat loppuu kuitenkin aikanaan ja vetäydyimme motellin baariin
ottamaan parit afterskioluset.
Yhteenveto
Muutama ohjeistus mikäli joku miettii Valdezin reissua..
Ensinnäkin älä varaa mitään etukäteen, vaan painele ensinnä Pipe-Line kuppilaan ja jututa paikallisia.. joka toinen on jotenkin kytköksissä hiihto/lautailu hommiin, joten he tietävät mistä kannattaa mennä kyselemään heli- / kissahiihto paketeista. Helihiihdossa olisimme päässeet hieman halvemmalla , mikäli emme olisi varanneet mitään etukäteen, sillä heti hotellin naapurissa oli pulju joka tarjosi he
lihiihtoa 83 taalaa / nosto.. ja me maksoimme yli 100 taalaa… No varattu ja maksettu, joten sillä mentiin ja hyvin mentiinkin..
Kissahiihdon kannalta sama kuppila toimii mainiosti.. varmasti samat tai vaikka eri jannutt tulevat nykimään hihasta ja kyselemään kiinnostusta harrastukseen…
Valdez... Voin suositella. Aivan mahtava mesta.. oikea miesten paratiisi... kalastusta, isoja pyssyjä ja bäkkärihiihtoa parhaimmillaan…
Tätä kirjoittaessa ollaan Anchoragessa.. Meidän piti maanantaina lähteä kalalle, mutta kipparilla oli muita kiireitä, joten heilahdimme tänne.. aika mitään sanomaton paikka.. 250 tuhatta asukasta, mutta ketään ei näy missään.. Hirmu hiljainen meníninki, jopa Valdezissa oli kovempi meno.. Tie Valdezin ja Anchoragen välillä oli kuitenkin enemmän kuin näkemisen arvoinen…
perjantai 6. maaliskuuta 2009
Alaskan roadtrip part 2 Whitehorsesta Valdeziin
Lämpötila -24 ja Kia tekee kuolemaa...Whitehorsessa vietetyn yön jälkeen suuntasimme kohti pohjoista. Whitehorse on siis Yukonin pääkaupunki ja noin 23 tuhannen asukkaan kylä joka vastaa melkoista metropolia sillä osavaltiossa on yhteensä noin 34 tuhatta sälliä, erämaata siis riittää... Kuulimme että Whitehorse on aikanaan ollut isokin bilekaupunki ja pääkadulla on ollut jopa 12 saluunaa mutta uusi laki vaatii kaikilta kapakoilta majoituspaikkoja joten määrä on supistunut kolmeen. Ne jotka haluavat tutustua kaupunkiin kesällä, kerrottakoon että Frankfurtista järjestetään silloin kaksi suoraa lentoa Whitehorseen... Kävin kylällä myös kyselemässä uutta puhelinta rikkoutuneen tilalle mutta ainoa vaihtoehto ilman kytkysopimusta olisi ollut 700 taalaa maksava luuri jonka merkkiä ei tämä vanha Soneran myyjä ole koskaan kuullutkaan, joten jos jollain tulee asiaa meikäläiselle niin laitelkaa mailia (tolvanen@hotmail.com)
Ylitimme rajan hyvissä ajoin ja pysähdyimme Tok-nimisessä kylässä syömässä aidot amerikan överihampurilaiset josta jatkoimme kohti Valdezia. Tokin jälkeen tuli ensimmäinen lumimyräkkä ja seuraavan kylän huoltoasemalle selvittyämme paikalliset ihmettelivät huuli pyöreänä että olemmeko tosiaan tulleet rajalta :D Huoltoaseman jälkeen lumisade yltyi, mutta selvisimme onneksi kuin ihmeen kaupalla perille, tuuriakin oli mukana sillä näimme varmaan Alaskan isoimman hirven matkalla vähän turhankin läheltä ja ajokeli oli sen verran surkea että saimme myöhemmin kuulla että tie oli katkaistu huonon kelin takia. Itse ajoimme kuitenkin suoraan hotellin pihaan jossa Kia sanoi sopimuksen irtiin ja jäi siihen kiinni. Tässä vaiheessa kuitenkin matkasta selviytyminen nauratti niin paljon että kahden metrin työntäminen ei tuntunut missään, jopa poliisi tuli ihmettelemään nakkikattilaamme touhutessamme sitä paremmin parkkiruutuun.. Hyökkäsimme hotellin baariin jossa oli jo täysi meno päällä, ja kysyimme vapaata huonetta. Saimmekin sellaisen ja kohta tuli kaksi noin 60-vuotiasta pienessä pöhnässä olevaa mainarinrouvaa laittelemaan huonettamme kuntoon. Huone ei ole paha, noin 15 taalaa/ukko/yö. Tunnelma baarissa oli aluksi sama kuin Taljakka-pubiin olisi mennyt Lemillä, paikalliset katsoivat vielä pidempään kuin inuiitit Whitehorsessa mutta kaikki ovat olleet hemmetin mukavia ja juttua syntyi heti paikallisten kanssa. Muut saivat vielä naurut päälle kun meikäläistä jopa luultiin sellaiseksi, suomalainen on siis Alaskassa kuin kotonaan, lisäksi toinen näistä aiemmin puhutuista mainarinrouvista taisi iskeä silmänsä Alexiin, mutta kysyntä ei tällä kertaa kohdannut tarjontaa... :D
Valdezin turskapurkkejaKylässä ei siis ole hiihtokeskusta ja nyppylöille kulku tapahtuu yleisimmin kopterilla tai kissalla, tänään tiedustelimme paikallisilta tulevista meiningeistä ja seuraavan kolmen päivän ohjelma tulee olemaan sellainen että yksi päivä kuluu kissahiihdossa, yksi helikopterin kyydissä ja yksi päivä kulutetaan turskanpyyntiin merellä... Ei paskempi viikonloppu, vai mitä?
Käytiin vähän shoppailemassakin, mainittakoon että US on huomattavasti halvempi kuin naapurimaansa. Paikallinen myyjämme, noin 140-senttinen nuori naikkonen on muuten ampunut karhunkin ja esitteli meille tällaista taskukokoista vehjettä joka on kyseiseen harrastukseen soveltuva lyhyiltä etäisyyksiltä... Aika vapaamielisiä tuntuvat olevan näitten leikkikalujen kanssa. Tiivistettynä, olemme siis löytäneet miehisen paratiisin keskeltä ei mitään.
Täällä tulen todennäköisesti elämään eläkepäiväni...
Nyt ollaan varauduttu kun se hirvi tulee seuraavan kerran
keskiviikko 4. maaliskuuta 2009
Alaska roadtrip Part 1
No niin nyt ollaan taivalta tehty pari päivää ja on niin paljon kerrottavaa, että osa pitää taas karsia pois. Tällä hetkellä ollaan Yukonin Whitehorsessa ja matkaa Valdeziin on enää reiska 1000 km.
Elikä ihan suunnitelmien mukaan lähdettiin etenemään maanantaiaamuna.. Autoksi saatiin Korean ihmemaan Kia. Paska auto... ei päässyt itse valitsemaan. Sopimuksessa luki Dodge Grand Caravan ta vastaava.. ei nyt ihan vastaavaa ole... mutta parempi kuin ei mitään, automaatti ja kaikki - jopa takakontti aukeaa automaattisesti noin 100 kilsan välein... Talvirenkaita varmisteltiin Vuokraajalta ja vastaus oli: Yeah! Those are really good all weather tires! 50km ja auto ekaa kertaa jumissa loskassa... Video puhuu puolestaan...
Vuokrafirma ei suostunut vaihtamaan kumeja/autoa, nelivetoautoon olisivat suostuneet sillä ehdolla että maksamme 2,5 kertaa sovittua enemmän mikä taas ei meidän budjettiimme sopinut. Firman politiikka kuulemma on että talvinakkeja ei Kanadassa tarvita, kun eivät ole pakollista niin mennään sieltä mistä aita on matalin... Avis-vuokrafirma osoitti muutenkin huonoa yhteistyökykyä jättämällä vastaamatta soittoihimme ja toiveemme meni aivan kuuroille korville. Ajoimme 1000km matkan aina Fort St. Johniin saakka, josta päivän etsimisen jälkeen löysimme lumiketjut alle viimeistä mahdollisesta alan liikkeestä. Välissä yövyimme vähän ennen Williams Lakea siistissä motellissa 18 taalaa per ukko.
Mikko Nyhtää ketjuja alle
Kelit ovat olleet Wiljams Laken jälkeen melko hyvät, joten olemme päässeet etenemään ihan mukavasti. Tietysti metsänelävää tiellä näkyy. Wiljams laken ja Whitehorsen välillä on näkynyt kolme hirveä, kauris, kaksi kuollutta karibua ja 12:sta yksilön lauma buffaloita... melko isoja otuksia. Matka pysähtyi hetkeksi Watson Lakessa koska kylässä ei ollut 24/7 huoltsikkaa, joten nukuttiin kolme tuntia autossa ja sitten päästiin jatkamaan matkaa. Tänään matka sujui ihan ilman ongelmia aina Whitehorseen saakka.
Huomenna matka jatkuu yli kanadan rajojen. Tarkoitus olisi päässä aina Valdeziin saakka tietysti kelien mukaan pitää ajella. Lähden illan kruunuksi syömään uunimakkaraa ja pottumuusia.
Elikä ihan suunnitelmien mukaan lähdettiin etenemään maanantaiaamuna.. Autoksi saatiin Korean ihmemaan Kia. Paska auto... ei päässyt itse valitsemaan. Sopimuksessa luki Dodge Grand Caravan ta vastaava.. ei nyt ihan vastaavaa ole... mutta parempi kuin ei mitään, automaatti ja kaikki - jopa takakontti aukeaa automaattisesti noin 100 kilsan välein... Talvirenkaita varmisteltiin Vuokraajalta ja vastaus oli: Yeah! Those are really good all weather tires! 50km ja auto ekaa kertaa jumissa loskassa... Video puhuu puolestaan...
Vuokrafirma ei suostunut vaihtamaan kumeja/autoa, nelivetoautoon olisivat suostuneet sillä ehdolla että maksamme 2,5 kertaa sovittua enemmän mikä taas ei meidän budjettiimme sopinut. Firman politiikka kuulemma on että talvinakkeja ei Kanadassa tarvita, kun eivät ole pakollista niin mennään sieltä mistä aita on matalin... Avis-vuokrafirma osoitti muutenkin huonoa yhteistyökykyä jättämällä vastaamatta soittoihimme ja toiveemme meni aivan kuuroille korville. Ajoimme 1000km matkan aina Fort St. Johniin saakka, josta päivän etsimisen jälkeen löysimme lumiketjut alle viimeistä mahdollisesta alan liikkeestä. Välissä yövyimme vähän ennen Williams Lakea siistissä motellissa 18 taalaa per ukko.
Mikko Nyhtää ketjuja alleKelit ovat olleet Wiljams Laken jälkeen melko hyvät, joten olemme päässeet etenemään ihan mukavasti. Tietysti metsänelävää tiellä näkyy. Wiljams laken ja Whitehorsen välillä on näkynyt kolme hirveä, kauris, kaksi kuollutta karibua ja 12:sta yksilön lauma buffaloita... melko isoja otuksia. Matka pysähtyi hetkeksi Watson Lakessa koska kylässä ei ollut 24/7 huoltsikkaa, joten nukuttiin kolme tuntia autossa ja sitten päästiin jatkamaan matkaa. Tänään matka sujui ihan ilman ongelmia aina Whitehorseen saakka.
Huomenna matka jatkuu yli kanadan rajojen. Tarkoitus olisi päässä aina Valdeziin saakka tietysti kelien mukaan pitää ajella. Lähden illan kruunuksi syömään uunimakkaraa ja pottumuusia.
sunnuntai 1. maaliskuuta 2009
HEY...!! WE´RE GOING TO ALASKA!!!!
Nyt räjähti pankki...!!! Tosiaankin huomenna 2.3.2009 klo 9.00 auto starttaa 6511 St. Andrews Wayn pihasta kohti Yukonia ja Alaskaa...!!!
Suunnitelmana on siis ajaa kolmessa päivässä British Columbian ja Yukonin läpi aina Alaskan Valdeziin saakka jossa meitä odottaa 8. 3. OMA helikopteri ja kartalta näytämme mille huipulle mieli halajaa... Opas varmaan kertoo parhaat siipaleet... :D :D :D Heijala hei!!!! Tämä Visa-lasku saadaan maksettua varmaan ensimmäisestä eläkkeestä... AIVAN SAMA!!! :D :D :D
Valdezin jälkeen suunnistamme Anchoragen villiin yöelämään jos vaikka karaoket kävisi heilauttamassa ja pitäähän sitä Mt. McKinleytäkin käydä ihmettelemässä. Sitten kun tuntuu siltä, niin lähdemme takaisin päin vaikka kultaa kaivamaan Roope Ankan esimerkin innoittamina... mm. Klondiken kautta... Matkalla on myös muutama hauska hiihtokeskus jos vaikka kävisi kaakaot juomassa... :D
Hullut suomipojat saivat houkuteltua muutaman brittivahvistuksen maksamaan bensoja eli mukaan lähtevät myös Neil, Alex ja Alfie... Muutama lisäkuski ei ole pahitteeksi sillä Whistleristä Anchorageen on messevät 3380 kilometriä - ja sama takaisin.... Heijala hei.... Perse saattaa näyttää samalta reissun jälkeen kun aikanaan Timo Silakalla pikaluistelijana Kummelin sketseissä (youtubesta löytyy).
Majapaikkojen etukäteen varaaminen on ihan höpöhöpö-touhua, nukutaan sitten vaikka jääkarhun kainalossa jossei muuta löydy...
Alustava reittisuunnitelma: Whistler-Hazelton-Whitehorse-Anchorage (viikko sen lähistöllä mm. Mt. McKinley, Valdez) – Dawson City (Klondike) – Whitehorse – Watson Lake – Fort Nelson – Dawson Creek – Whistler
Eli tällainen reissu tiedossa, blogia päivitellään mikäli jostain jonkun nettiyhteyden löydämme, Fissile Peakin valloitus siirtyy loppukuulle, mutta eipä tällä hetkellä paljoa harmita... :D :D
Toivotamme kaikille blogin lukijoille oikein mukavaa alkavaa viikkoa...
Suunnitelmana on siis ajaa kolmessa päivässä British Columbian ja Yukonin läpi aina Alaskan Valdeziin saakka jossa meitä odottaa 8. 3. OMA helikopteri ja kartalta näytämme mille huipulle mieli halajaa... Opas varmaan kertoo parhaat siipaleet... :D :D :D Heijala hei!!!! Tämä Visa-lasku saadaan maksettua varmaan ensimmäisestä eläkkeestä... AIVAN SAMA!!! :D :D :D
Valdezin jälkeen suunnistamme Anchoragen villiin yöelämään jos vaikka karaoket kävisi heilauttamassa ja pitäähän sitä Mt. McKinleytäkin käydä ihmettelemässä. Sitten kun tuntuu siltä, niin lähdemme takaisin päin vaikka kultaa kaivamaan Roope Ankan esimerkin innoittamina... mm. Klondiken kautta... Matkalla on myös muutama hauska hiihtokeskus jos vaikka kävisi kaakaot juomassa... :D
Hullut suomipojat saivat houkuteltua muutaman brittivahvistuksen maksamaan bensoja eli mukaan lähtevät myös Neil, Alex ja Alfie... Muutama lisäkuski ei ole pahitteeksi sillä Whistleristä Anchorageen on messevät 3380 kilometriä - ja sama takaisin.... Heijala hei.... Perse saattaa näyttää samalta reissun jälkeen kun aikanaan Timo Silakalla pikaluistelijana Kummelin sketseissä (youtubesta löytyy).
Majapaikkojen etukäteen varaaminen on ihan höpöhöpö-touhua, nukutaan sitten vaikka jääkarhun kainalossa jossei muuta löydy...
Alustava reittisuunnitelma: Whistler-Hazelton-Whitehorse-Anchorage (viikko sen lähistöllä mm. Mt. McKinley, Valdez) – Dawson City (Klondike) – Whitehorse – Watson Lake – Fort Nelson – Dawson Creek – Whistler
Eli tällainen reissu tiedossa, blogia päivitellään mikäli jostain jonkun nettiyhteyden löydämme, Fissile Peakin valloitus siirtyy loppukuulle, mutta eipä tällä hetkellä paljoa harmita... :D :D
Toivotamme kaikille blogin lukijoille oikein mukavaa alkavaa viikkoa...
Mursukatsaus / Walrus report
Mursuilu alkaa jo näkyä ja tuntua. Perjantaina Aksu jäi kondolilla tentattavaksi kun hissipoju ei uskonut kausikortin kuvassa olevaa siistiä nuorukaista sitä kantavaksi korpiturjakkeeksi..
Myöhemmin Oboella haikatessamme joku kanukki taas tokaisi että "Those are f*ckin' awesome man!"...
Tässä AfterSki-tunnelmaa Amsterdam Pubista...
Tähän kuvaan kyseinen Mr Walrus oikein panosti, pölli meikän stetsonin ja vahasi viiksensäkin... Alkaa olla pikkuhiljaa respectit kohdillaan...
Myöhemmin Oboella haikatessamme joku kanukki taas tokaisi että "Those are f*ckin' awesome man!"...
Tässä AfterSki-tunnelmaa Amsterdam Pubista...
Tähän kuvaan kyseinen Mr Walrus oikein panosti, pölli meikän stetsonin ja vahasi viiksensäkin... Alkaa olla pikkuhiljaa respectit kohdillaan...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)